torstai 18. joulukuuta 2014

Leena Lehtolainen: Tuulen puolella

Kirjastosta lainattu Maria Kallio -dekkari-äänikirja. Joskus aikaisemminkin olen tämän lukenut, mutta en muistanut loppuratkaisua.

Maria palaa töihin uuteen virkaansa äitiysloman jälkeen. Pian jaos saa tutkittavakseen Juha Merivaaran kuoleman. Oudoksi jutun tekee tasan vuosi sitten tapahtunut onnettomuus ruumiin löytöpaikalla. Silloin kyseessä oli Marian ex-poikakaveri Harri, joka työskenteli Merivaara yhtiössä.

Maria tasapainoilee äitiyden ja työn välillä. Yllättäen Marian kollega Pertti Ström tekee itsemurhan, joka aiheuttaa Marialle lisää ajatuksia. Merivaaran surmassa epäillään vaimo-Annea, tytär-Riikka, poika-Jiriä, Riikan poikaystävää Tapio Holmaa, Juhan velipuolta Mikkeä, tämän äitiä ja ystävää. Marialla on helliä tunteita Mikkeä kohtaan, mutta varsinaista syrjähyppyä ei kuitenkaan tapahdu.

Lopulta murha selviää kun Harrin kuolemaan liittyy myös outoja piirteitä. Merivaara on tehnyt ympäristörikoksen, ja Harri on sanut tämän selville. Merivaara itse kuolee kun velipuoli pääsee Harrin surman jäljille. Mikke yrittää vielä karkuun veneellään.

maanantai 15. joulukuuta 2014

Jarkko Sipilä: Luupuisto

Uusin ja tähän mennessä viimeisin ilmestynyt Takamäki. Sarjan 14:sta teos lainattu kirjastosta. Täytyy sanoa, että nämä ovat parantuneet todella paljon. Nyt kun olen lukenut näitä oikein urakalla niin näen niin kirjailijan kun hahmojen kehityksen. Lisäksi tekniikan kehitys näkyy teoksissa hyvin.

Tällä kertaa ollaan raiskaajien kintereillä. Kaikki alkaa kun puistosta löytyy luun pala ja lopputuloksena paljastuu iso juttu. Suhonen painii henkilökohtaisen kriisn parissa ja lukijalle jäi sellainen olo, että tämän teoksen huumejutuista kuullaan vielä.

torstai 11. joulukuuta 2014

Jarkko Sipilä: Valepoliisi

Ja sitten taas takaisin Sipilän pariin. Takamäen 13. tapaus, lainattu kirjastosta. Kyllä se vain niin on, että nyt loppua kohden nämä vain paranevat. Tässä tapauksessa Takamäen ryhmä tutkii outoa pahoinpitelyä sekä amerikkalaisen ruumista. Jutun takana pyörii mamu-porukkaa, huumeita ja rahaa. Mamut ovat tässä tapauksessa arabeja.

Mukaan tulee myös FBIn kaveri rapakon takaa, vaikka lukija epäileekin onko tämä oikea poliisi. Näin kuitenkin taitaa olla. Päärikollinen saadaan kiinni, mutta rahat katoavat. Esillä ovat kaikki tutut tutkijat tasapuolisesti, vaikka Suhonen nostaakin taas päätään hyörimällä kentällä ja palloilemalla alasti kadulla ranteet nippusiteissä. Pahoinpidelty mieskin paljastuu Takamäelle syvälle soluttautuneeksi poliisiksi. Törmäyskurssilla on poliisin oma organisaatio, Supo ja krp eivät halua jakaa tietojaan "taviksille", mutta juttu pysyy ihme ja kumma Takamäen hyppysissä.

Dan Brown: Meteoriitti

Hah, pitkästä aikaa muutakin kun Sipilää. Tämä löytyy omasta hyllystä ja olen lukenut vuosia sitten. Nyt lainasin äänikirjana kirjastosta, sillä en muistanut kuinka tämä päättyi. Kuuntelu kannatti, sillä loppu oli yllättävä ja jutun pahiskin oli viimeinen jonka olisin voinut kuvitella rooliin.

Tarina alkaa, kun Nasa ilmoittaa tehneensä merkittävän löydön pohjoisjäätiköltä. Löytö paljastuu meteoriitiksi, minkä sisällä on fossiileja. Niin Nasan tutkijat kuin puolueettomat ulkopuoliset tahotkin ovat innoissaan, todiste maapallon ulkopuolisesta elämästä!

Mukana on myös tiivistäjä Rachel, joka tekee työkseen raportteja valkoiseen taloon. Hänen isänsä pyrkii seuraavaksi presidentiksi, mutta on törmäyskurssilla tyttärensä kanssa. Meteoriitti löytö alkaa paljastua huijauksesksi ja useampi siitä tietävä menettää henkensä. Rachel pääsee pakenemaan kahden tutkijan kanssa ja onnistuu pelastamaan heidät SOS signaalilla jäälautalta armeijan sukellusveneeseen.

Presidentti, joka ei tiedä huijauksesta, ehtii kertoa merkittävästä löydöstä ennen kuin Rachel tavoittaa hänet uusien tietojen kanssa. Rachelin ja tutkijoiden perässä on eliittijoukko, jota johtaa korkean tason henkilö. Hetken lukija luulee joukon johtajan olevan valkoisen talon pääneuvonantajan, mutta todellinen johtaja onkin Rachelin oma esimies.

Hätäpäissään Rachel on lähettänyt todisteet meteoriitista isälleen, ja tämä aikoo käyttää niitä omassa poliittisessa valtapelissään. Yritys epäonnistuu, kun hänen (entinen) avustajansa sotkee viime hetkellä kirjekuoret. Tiedotustilaisuudessa toimittajien käsiin päätyykin senaattorin ja avustajan seksikuvat.

Kerronta on mukaansatempaavaa ja hyvin informatiivista. Lukijalle kerrotaan useista mielenkiintoisista asioista, huomaa että kirjailija on tehnyt taustatyönsä. Juonenkäänteet ovat herkullisia ja erittäin jännittäviä. Lopputulos on kuitenkin onnellinen kaikille osapuolille, jopa presidentille joka joutui myöntämään huijauksen.

keskiviikko 10. joulukuuta 2014

Jarkko Sipilä: Suljetuin ovin

Kirjoitin eilen, että Muru oli tähän astisista paras, mutta eipäs ollutkaan. Tämä kahdestoista Takamäki vie voiton. Edelleen kirjastosta lainasin tämän, eikä tässä ollut mitään muuta vikaa kuin yksi kirjoitusvirhe sivulla 288. Latvian pääkaupunki Riika taivutetaan Riiasta eikä Riikasta, kuten Sipilä toimittajana sen väärin taivuttaa. Tämmöinen pieni virhe syö yllättävän paljon uskottavuutta lukijan silmissä.

Mutta kirjan tapahtumiin. Raiskauksen uhriksi joutunutta naista tylytetään törkeästi oikeussalissa, teon tehnyt mies selviää ehdollisella ja kehuu asialla kavereilleen. Raiskattu nainen tekee itsemurhan ja poliisi yritä kovistella tekijää ottamaan tästä vastuuta. Samaan aikaan Takamäen talo palaa, ja häntä epäillään jopa vakuutuspetoksesta. Onneksi Nykänen krp:stä ehtii väliin ja jutun tutkinta siirtyy sinne.

Raiskaaja linkittyy moneen kirjan rikokseen, mutta hänet ehditään eliminoida ennen kuin poliisi saa hänet kiinni. Suhonen lavastetaan huumekauppiaaksi ja Joutsamon yli meinataan ajaa. Joku haluaa todellakin kostaa Takamäen porukalle. Tekijä löytyy vankilasta ja on edellisestä kirjasta tuttu Jortamo. Myös Jose pyörii kuvioissa mukana ja kantaa kaunaa Suhoselle. Onneksi mies saadan kuitenkin kiinni ja toivon mukaan vastuuseen teoistaan, vaikka siihen saakka tässä teoksessa ei päästäkään. Takamäki, Joutsmo, toimittaja Römpötti ja asianajaja Lind houkutellaan ravintolaan ja lopputuloksena on pommi-isku. Vain Lind kuolee, muut selviävät pahoin vammoin.

Se mikä tästä teki niin hyvän, oli monitahoisuus. Yksi rikollinen pyöritti montaa juttua, eikä lukijallekaan paljastettu liikaa liian aikaisin. Jännitys säilyi hyvin yllä, ja etenkin epätietoisuus tuon pommi-iskun osalta sai kiemurtelemaan.

Pöydällä odottaa vielä kaksi Takamäkeä. Sitten tämä luku-urakka loppunee hetkeksi.

tiistai 9. joulukuuta 2014

Jarkko Sipilä: Muru

Tämä sarjassa yhdestoista Takamäki on mielestäni tähän astisista parhain. Syynä ei ole raaka murha vaan se, mikä kirjoissa alusta asti on viehättänyt: tyyli ja karu totuus.

Nuori, lievästi kehitysvammainen nainen löydetään asunnostaan kuolleena. Epäily saadaan kiinni hyvin pian ja poliisi pitää juttua selvitettynä. Asianajaja Nea Lind on toista mieltä ja tekee omia tutkimuksiaan, kovaan hintaan, sillä hän päätyy vahingossa murhaajan asunnolle ja joutuu raiskatuksi. Myös toimittaja Sanna Römpötti, joka on ollut mukana jokaisella aikaisemmallakin kirjalla, tekee omaa kartoitustaan tilanteesta.

Tässä teoksessa Takamäen ja Suhosen esillä olo oli tasapainoisempaa. Molemmat olivat yhtä paljon läsnä, eikä Suhonen sooloillut niin paljon omiaan kun muutamassa edellisessä. Toki ruumiin löytyminen metsästä voidaan katsoa Suhosen sooloksi, mutta tapaus ei kuitenkaan ollut aivan älytön. Takamäen yksinäisyys harmittaa, mutta tulisikohan siihen muutosta seuraavissa kirjoissa?

Monta rikosta saatiin ratkaistua ja olen tyytyväinen kirjan napakkuuteen. Toki alussa epäilin, että mitä tästä tulee, kun tekijä on kiinni, mutta niin ne juonikuviot jälleen kääntyivät ympäri. Tämänkin Takamäen hain kirjastosta luettavaksi. Vielä en ole ryhtynyt näitä omaan hyllyyni haalimaan, sillä aika kertakäyttöisiä dekkarit yleensäkin ovat.

maanantai 8. joulukuuta 2014

Jarkko Sipilä: Katumurha

Kymmenes Takamäki alkaa räväkästi kun mies ammutaan avoautoon. Takamäki ryhmineen lähtee liikkeelle, ja Suhonen hankkiutuu epäillyn ampujan lähettyville. Apua hän saa krp:n tietäjältä, jonka rooli on kaikin puolin hämärän peitossa. Suhonen joutuu vaikeuksiin, kun poliisi linkittää hänet erääseen autoon.

Homma selviää kuitenkin parhain päin ja Suhonenkin palaa taas normaaleihin hommiinsa. Rikoksen motiivi jää lukijalle hieman sekavaksi. Taustalla on pieni-iso liikemies, jota murhattu on yrittänyt kiristää. Siksi tämä ammutaan, vaikka tekotapa onkin yllättävä ja rohkea. Poliisi kuitenkin keräilee vihjeet kasaan ja samalla löytyy myös poliisin sisältä vasikka. Syylliset saadaan tuomiolle, ja elämä jatkuu. Tosin teoksessa kerrotaan myös, että Takamäen vaimo on kuollut auto-onnettomuudessa. Kovin paljon näissä ei ole koskaan ollut poliisien henkilökohtaisesta elämästä, ja nyt vielä vähemmän kun aikaisemmin. Mielenkiinnolla odotan seuraava murhaa. Tämänkin teoksen lainasin kirjastosta.

lauantai 6. joulukuuta 2014

Jarkko Sipilä: Prikaatin kosto

Tämä yhdeksäs Takamäki on oikeastaan jatko-osa edelliselle. Samat rikolliset suunnittelevat nyt uutta juttua. Tässäkin Suhonen on Takamäkeä suuremmassa roolissa, mikä vähän harmittaa, sillä tykkään Takamäen persoonasta. Kirjastosta lainasin.

Pääkalloprikaatin varapresidentti vannoo kostoa Suhoselle. Suhosen vanha kaveri, pikkurosvo Salmela pakotetaan prikaatin siivoojaksi, että tämä saa velkansa maksetuksi. Ja prikaati saa selville miesten yhteyden, jolloin Salmela saa vasikan leiman otsaansa. Poliisin intressinä on saada koko kopla telkien taakse. Ruumiita tulee lyhyessä ajassa viisi, joten homma on erityisen kuuma. Poliisi pääsee kuitenkin tavoitteeseensa. Vaikka minua jäikin häiritsemään, että Jose pääsi kuin koira veräjästä, ainakin vielä. Seuraavassa selvinnee hänenkin kohtalonsa?

keskiviikko 3. joulukuuta 2014

Jarkko Sipilä: Seinää vasten

Kahdeksannessa Takamäki-dekkarissa seikkailee pääosassa atarimies Suhonen, tai Suikkari silloin kun mies ei halua paljastaa olevansa poliisi. Toki Takamäki ja muut tutut ovat kuvioissa mukana, mutta teos tuntuu olevan Suhosen soolo. Tämänkin teoksen lainasin kirjastosta.

Luvataan, että Suhonen soluttautuu alamaailmaan, mutta totuus on, että Suhonen tekee hämäräbisnestä yhden miehen kanssa. Kaikki alkaa tietenkin ruumiista, ja koko homma on aika sekava. Kuka on kenenkin linkki ja kaveri, kenen voi luottaa? Välillä käydään vankilassa Suhosen entisen kaverin kautta, ja vankilan lonkerotkin sotkeutuvat juttuun. Nopea ja tehokas paketti, jonka luin hetkessä.

tiistai 2. joulukuuta 2014

Jarkko Sipilä: Kylmä jälki

Kirjastosta lainattu Takamäki nro 7. Jostain syystä tämä tuntui näistä tähänastisista parhaalta. Toki aikaisemmissa on ehkä ollut mielenkiintoisempia aiheita, mutta tässä päästiin jo pallottelemaan kahta juttua samaan aikaan.

Varsinaisena pääjuttunsa on murhasta tuomitun elinkautisvangin pako. Miestä ei pidetä erityisen vaarallisena, mutta silti hän onnistuu järjestämään kunnon panttivankitilanteen. Toinen juttu on Takamäen pojan pyöräkolari auton kanssa, ja ajaja on tietenkin paennut paikalta. Selviää kuitenkin, että auton haltija on krp:n kiikarissa ja juttua täytyy vähän jäähdytellä. Nämä kaksi eivät kuitenkan linkity toisiinsa muutoin kun erään kotietsinnän yhteydessä.

Tässä tuntui olevan taas paria aiempaa ennemmän poliisin toimsitatapoja ja kikkoja. Lisäksi siellä täällä olevat jutut keventävät kivasti. Koen lukijana oppivani, tai ainakin saan paljon tietoa, asioista joista en ole juurikaan tiennyt mitään. En tietenkään voi luottaa täysin kaikkeen mitä kirjailija väittää teoksissaan, mutta moni asia tuntuu loogiselta. Olisipa mielenkiintoista tietää kuinka moni rikollinen lukee dekkareita? Löytyykö näitä vankiloista ja ovatkohan kuinka lainattuja? Entäpä sitten poliisit itse? Pystyykö rikollinen tai poliisi lukemaan tämmöistä miettimättä koko ajan, että mikä teoksessa on oikein ja mikä täysin absurdia? Tällä lukijalla ei ole yhteyksiä kumpaankaan edellä mainittuun ryhmään, joten nämä pohdinnat jäänevät arvoituksiksi.

sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Jarkko Sipilä: Mitään salaamatta

Luin tämän kuudennen Takamäen yhdessä illassa. Tosin taisi tuo lukeminen mennä vähän yönkin puolelle ;D joka tapauksessa kirjastosta lainattu dekkari oli heiman erilainen kun aikaisemmat. Tässä pääpaino oli oikeastaan todistajansuojelussa. Varsinainen murha ja sen ratkaisu tapahtui jo ensimmäisessä luvussa. Mutta rikoksen todistajan ansioista pitkään poliisin kiikarissa ollut Korpi saadaan istumaan pitkää tuomiota. Miehellä on kuitenkin kontaktinsa, ja niinpä todistajaa ja hänen tytärtään uhkaillaan.

Huomio kiinnittyy mielenkiintoisesti siihen, mikä on kansalaisvelvollisuus ja mitkä ovat poliisin voimavarat turvata pelkäävää kansalaista. Takamäki on taas törmäyskurssilla ylemmän johdon kanssa, mutta lopulta tilanne ratkeaa vankilassa rikollisen ja todistajan kohdatessa. Tilanne riistäytyy käsistä, minkä seurauksena Korpi kuolee.

Semmoinen huomio vielä, että joko olen tottunut näiden kirjojen henkilömäärään tai sitten se on vähentynyt. Ydinporukka pysyy vakiona, Takamäki, Joutsamo ja Suhonen. Näiden lisäksi tutkijoita on ollut muitakin. Edellisessä teoksessa oli Mäki, tässä Kulta. Katsotaan ketkä esiintyvät seuraavissa teoksissa.

lauantai 29. marraskuuta 2014

Jarkko Sipilä: Likainen kaupunki

Kirjastosta lainattu viides Takamäki. Näitä lukiessa huomaa kuinka kirjoittajakin kehittyy omalla tavallaan. Mitään suurta merkittävää muutosta ei ole tapahtunut, mutta kyllä nämä ovat eteenpäin menneet. Tosin sellainenkin on ollut hassu huomata, että poliisin käyttämien menetelmien kuvailu on jäänyt vähemmäksi. Sitä kaipaisin itse lisää, sillä se on mielenkiintoista.

Tässä seikkaillaan helteisessä Helsingissä. Raju rekkapalo ja ruumis, joka paljastuu virolaiseksi peitepoliisiksi. Mukana on myös KRP:n peitetoimintaa ja prätkäjengiä. Murha uhkaa Takamäen Kreetan lomaa, mutta onneksi mies kuitenkin pääsee perheensä kanssa reissuun. Jutussa on mukana myös salakuljetusta ja Takamäki ryhmineen pelkääkin sotkeneensa kansainväliset poliisioperaatiot pahanpäiväisesti. Hommaan saadaan mukaan suuri ampumisvälikohtaus hylätylle bensa-asemalla sekä jo murhatun rekkamiehen lisäksi kolme (neljä) muuta ruumista.

keskiviikko 26. marraskuuta 2014

Jarkko Sipilä: Todennäköisin syin

Kirjastosta lainattu neljäs Takamäki-dekkari. Tässä raapaistaan jo hieman enemmän Takamäen siviilielämää, mutta ei kuitenkaan merkittävästi ja hyvä niin. Pääpaino on nuoren arabi-pojan murhassa. Epäilty löytyy viimein ja paljastuu, että taustalla on taas kerran jotain suurempaa. Monta henkilöllisyyttä omaava syyllinen saadaan kiinni, mutta joudutaan luovuttamaan Amerikkalaisille. Tämä harmittaa Takamäen ryhmää, etenkin kun näyttää ettei tappaja edes joudu vastuuseen teostaan. Tämä muuten harmittaa myös lukijakin.

Takamäen ryhmä koostuu pääasiassa kolmesta poliisista, Kohosesta, Suhosesta ja Joutsamosta. Suonen on atarimiehiä ja itse asiassa tämä lukija on tykästynyt hahmoon. Tosin toivoisin, että hän löytäisi viimein rinnalleen jonkun kivan naisen. Muut tutkijat ovat naisia. Tämä porukkaa tuntuu toimivan hyvin.

Kun näitä Takamäki dekkareita odottaa tuossa pöydän kulmalla vielä kahdeksan kappaletta, niin lukijan on helppo hymyillä. Tunnen itseni ja tiedän, että jos hurahdin johonkin kirjailijaan, se tarkoittaa että kaikki kyseisen kirjailijan teokset on luettava, ja pian. Ja kun kyseessä on vielä tällainen sarja, missä päähenkilöt ovat samat, niin aina parempaa. Tällaisissa tilanteissa olen kiitollinen kirjastojärjestelmälle, sillä lompakkoni ja kirjahyllyni eivät olisi kovin mielissään tällaisesta suurhankinnasta ;)

tiistai 25. marraskuuta 2014

Jarkko Sipilä: Karu keikka

Kolmas Takamäki-dekkari, lainattu kirjastosta. Luin aika nopeasti, sillä nämä on aika koukuttavia. Teokset ovat hyvin kirjoitettu, mutta myös niin että lukija on välillä askeleen edellä poliisia. Ei tosin joka kerta, mutta tämä puoli näissä kirjoissa on positiivista verrattuna muihin dekkareihin. Lisäksi näissä pääpaino on rikoksissa, ei poliisien henkilökohtaisessa elämässä. Myös tapahtumat ovat suht realistisia, toisin kun esim Ilkka Remeksen kirjoissa tuntuu joskus olevan liian suuret voimat ja älyttömät tapahtumat liikkeellä. Näissä Takamäki-kirjoissa liikutaan Suomen maaperällä, kuvataan tarkasti poliisin toimintatapoja sekä rikollisten toimintaa eri osa-alueilla.

Tässä rikoksena oli poliisin ruumis, jota Takamäki ryhmineen tutkii. Tosin nykyisin uhri työskenteli sisäministeriössä virkamiehehenä. Juttuun liittyy omituinen lista, Supo ja huoria. Kenen voi luottaa? Linkkejä menee ristiin rastiin ja Takamäki on hurjana kun oman organisaation sisältä ei tule tarvittavaa tukea. Asioita salataan ja pimitetään, mutta myönnetään kun Takamäen ryhmä kaivaa oikeat tiedot itse esille. Tosin lopussa Takamäki huomaa tulleensa kusetetuksi. Tai tilanne on oikeastaan patti, sillä molemmilla osapuolilla on syy pitää tietyt tiedot ominaan.

maanantai 24. marraskuuta 2014

100

Olen vuodessa ja kahdeksassa kuukaudessa lukenut tai kuunnellut sata teosta. Ja kirjoittanut niistä tänne. Ei huono juttu lainkaan :) Oman hyllyn niteitä tästä määrästä on 77 kpl, mikä ei ole huono sekään. Kirjasto on loistava asia Suomessa, ja äänikirjat ovat toinen mille nostan hattua.

Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin. Seuraava etappi on 100 oman hyllyn teosta!

Jarkko Sipilä: Tappokäsky

Toinen Takamäki-dekkari. Kirjastosta lainattu ja luettu. Yhtä hyvä kun edellinenkin. Mielenkiintoista oli se, että lukija tiesi koko ajan niin poliisin kun rosvojenkin suunnitelmat ja tekemiset. Tämä lisäsi melkoisesti jännitystä esim lentokentällä.

Puhelinkuuntelussa kuullaan selvä tappokäsky, mutta kuka sen antaa ja keneen se kohdistuu jää hämäräksi. Poliisi ryhtyy selvittämään ja kokoaa palapelin palasia yksi kerrallaan. Juttu paisuu kahden ruumiin löytymisen myötä, ja hommaan liittyy tietenkin huumeita ja ulkomaille kätkettyä rahaa. Erikoista on, että päätekijä istuu jo valmiiksi vankilassa.

Koko homma lähti liikkeellee pikkurikollisen tekemästä asuntomurrosta. Saaliiksi tuli eräs kiintoisa kannettava ja levyke. Niiden avulla saatiin Sveitsistä kolme miljoona euroa. Juttu ratkeaa parhain päin, ja tekijät jäävät kiinni. Takamäkikin selviää perheensä tappouhkauksesta säikähdyksellä.

torstai 20. marraskuuta 2014

Jarkko Sipilä: Kosketuslaukaus

Eräs ystäväni suositteli Sipilän dekkareita äänikirjojen muodossa. Koska ensimmäistä Takamäki-dekkaria en löytänyt äänikirjana, lainasin kirjan ja luin sen.

Kerronta oli hyvää, henkilöitä oli paljon, mutta sukunimillä puhuttelu helpotti asiaa. Juoni oli mielenkiintoinen, ja kuten dekkariin kuuluukin, lopussa oli yllätys. Hieman häiritsevää oli se, että Takamäki keräsi järjestelmällisesti tietoa, mutta ei arvellut tai spekuloinut. Tätä olisin kaivannut, mutta toimi tämä ilmankin. Hyvää oli se, ettei tarina pysyi yksinomaan rikoksessa ja turha henkilökohtaisen elämän lässytys oli jätetty pois. Saa nähdä kuinka tämä muuttuu tulevissa kirjoissa, jotka odottavat minua tuossa pöydällä.

Ja tämän teoksen juonihan on lyhykäisyydessään se, että pakettiautosta löytyy eduskunnan pääsihteerin ruumis. Juttuun liittyy myös kiristystä ja huumeita sekä paritusta. Hieman latistavaa on, että jäljet johtavat lopulta Venäjälle. Tämä olisi voinut pysyä Suomen rajojen sisäpuolellakin.

Agatha Christie: Hänet täytyy tappaa

Hyvä Poirot tarina ja äänikirjan lukijana ihana Lars Svedberg. Olen kuunnellut tämän joskus vuosia sitten, mutta nyt löysin tämän jälleen kirjastosta, joten ajattelin kuunnella uudelleen kotitöiden ohella.

Amerikkalainen perhe on matkustanut Jerusalemiin ja Petraan. Perhettä hallitsee voimakas ja sadistisen äitipuoli, ja perheen aikuiset lapset ovat täysin hänen talutusnuorassaan. Miniäänsä leskiäiti ei pysty hallitsemaan, mutta nuori rouva alkaa uupua paineen alla. Nuorin lapsista elää omassa mielikuvitusmaailmassaan, pakopaikassaan, uskoen olevansa sukujuuriltaan kuninkaallinen. Keskimmäiset lapset puolestaan puhuvat, että äitipuoli pitäisi tappaa.

Juttu on monimutkainen, joten Hercule Poirot pyydetään apuun. Samaan aikaan murhapaikalla on myös kaksi lääkäriä, perheen hyvä ystävä sekä kaksi englantilaista naista. Kuka on murhaaja? Sen Poirot paljastaa!

keskiviikko 19. marraskuuta 2014

Kati Hiekkapelto: Suojattomat

Toinen Anna Fekete dekkari. Tämän lainasin kirjastosta, kun ajattelin etten kuitenkaan voi ihan kaikkia kirjoja ostaa itselleni, vaikka haluaisinkin. Dekkarit ovat periaatteessa aika kertakäyttöisiä, kun sellaisen on kerran lukenut ja murhaaja on selvinnyt, niin miksi niitä lukisi uudestaan? Joitain poikkeuksiakin toki on.

Tämä oli aika perusdekkari. Tosin alussa vähän ihmettelin, että miksi lukijalle annettiin valmis ratkaisu jo ensimmäisissä luvuissa. No, juttu ei sitten ollutkaan niin yksinkertainen ja juoni mutkistui loppua kohden. Tarina alkoi vanhan miehen kuolemasta, pian tutkintaan tuli myös vanhan naisen katoaminen. Vanhukset asuivat samassa talossa, ja lisäksi vielä yksi naapuri, huumediileri Make, löytyi kuolleena. Toisena juonena kulki pakistanilaisen Sammyn tarina, hylätty oleskelulupa, kuolemanpelko kotimaassa ja huumeet. Sammy löytyi Maken luota ratsian yhteydessä, ja myöhemmin Sammy väitti tappaneensa vanhan miehen ja Maken.

Anna tutki kaikkia tapauksia ristiin ja yhdessä kollegoidensa kanssa. Töissä Annalla menee hyvin, mutta vapaa-aika on yksinäistä, vaikka hän tapaakin juttuja ratkoessaan unkarilaisen Gabriellan, joka on au pairina suomalaisessa perheessä. Jokin Gabissa vaivaa Annaa, mutta mikä, se ei tunnu oikein selviävän. Oliko tarkoitus johtaa lukijaa harhaan vai vaivasiko Annaa Gabin ytimeen osuvat analyysit hänestä itsestään? Annan kollega Esko on murtumispisteessä, hän on saanut ison jutun KRP:ltä, mikä liittyy lähes kaikkiin tutkittavana olevin rikoksiin. Eskollakaan ei mene hyvin siviilissä, pumpusta ottaa, olut maistuu ja nortti palaa. Lisäksi mies potee jonkinlaista kaukokaipuuta, mutta minne, sitä hän ei tiedä itsekään.

Kerronta on paikoin kevyttä, vuoropuhelut johdattavat tarinaa, mutta mukana on myös paljon analyyttista pohdintaa. Luonto, sää ja yhteiskunnan ilmiöt puskevat esiin, mutteivät häiritsevästi, mutta normidekkaria enemmän joka tapauksessa. Kieli on kaunista, muttei liian runollista.

Luulen, ettei tämä ollut viimeinen Anna Feketen tapaus. Kirjailija jätti sopivan jatkomahdollisuuden Annan raskauden muodossa. Itse toivoisin, ettei Anna tekisi aborttia, vaan etsisi käsiinsä yhdenyön jutun, mistä raskaus sai alkunsa. Kyllä dekkarissa voisi romantiikkaakin olla.

torstai 13. marraskuuta 2014

Diana Gabaldon: Sydänverelläni kirjoitettu

Kahdeksas osa Matkantekijä-sarjassa, ilmestynyt syksyllä 2014. Luettu ensimmäisen kerran (toivottavasti tulee joskus se toinenkin kerta) 7.-13.11.2014.


Hyvä kirja itkettää ja naurattaa, tämä teki molempia ja etenkin viimeiset kaksi sivua itkin. Luin tuon viimeisen kohtauksen varmaan kolme kertaa peräkkäin ja joka kerran silmät kostuivat. Voisin sanoa, että tämä koko sarja voisi päättyä tähän, kaikki on hyvin. Lukijalle jätetään ihana oma tulkinnanvapaus, mutta... Muutamia kysymyksiä jää edelleen auki. Kuinka Willien käy? Ja kovasti kiinnostaisi kuulla myös Breen ja Rogerin vaiheista. Tietenkin Harjun elämän kuvaaminen, arkiset asiat ja toimet sekä henkilöiden väliset suhteet kiinnostavat edelleen. Kävin siis kurkkaamassa kirjailijan kotisivuja, ja yhdeksäs kirja on tulossa, joskus tulevaisuudessa.

Tämän teoksen kerronta oli tasaisempaa kun Luiden kaiun. Tapahtumia oli pitkin kirjaa eikä mitään älytöntä tuntunut tapahtuvan. Hetket nivoutuivat toisiinsa, linkittyivät ja kerrota rullasi hyvällä temmolla. Muutama hieman turha kohtaus oli mukana, sellaisia joiden merkitys ei avautunut nyt, mutta voi olla että niille saadaan vielä jonain päivänä selvitys seuraavassa teoksessa. Tai sitten ne olivat vain yksinkertaisesti täytettä, mahdollisuuksia sivupoluille (rönsyille) tai jotain muuta.

Clairen minä-kertoja on edelleen läsnä, vaikka en osaa arvioida onko hänen osuutensa ennallaan vai vähentynyt. Jamie, Ian, Bree, Roger, John ja Willie saivat myös äänensä kuuluvin sopivissa määrin. Henkilöhahmoja tuli taas paljon lisää, mutta suurimpana puutteena näen Jennyn roolin pienuuden. Olisin odottanut, että hän olisi ollut ennemmän läsnä, ehkä jopa yhtenä kertojana. Välillä jopa tuntui että kirjailija oli unohtanut hänet ja sitten tuupannut taas tarinaan mukaan.

Tapahtumia oli aivan valtavasti, onhan sivujakin lähes 1200!! 1700-luvulla oltiin niin Jamien ja Clairen kanssa, kun myös Rogerin hänen etsiessään Jemmyä. Breetä seurattiin nykyajassa ja mielestäni näiden kahden ajan jaottelu onnistui tässä kirjassa hyvin. Ensin oli Jamien ja Clairen osuus, sitten tuli Breen ja Rogerin vuoro, taas palattiin J&C:n pariin, sitten taas B&R:n kuulumisiin ja viimeinen osuus olikin Jamien ja Clairen ajalta. Tämä jaottelu toimi hyvin, sillä kokonaisuudet pysyivät kasassa ja kerronta oli ehyttä.

Teos alkaa oikeastaan siitä mihin Luiden kaiku päättyy, tarina jatkuu lähes suoraan. Joitain takaumia on, lähinnä lukijaa muistutetaan menneistä. Jamie lyö Johnia ja tämä päätyy panttivangiksi, tosin Jamie ei tätä tiedä vaan itse Washington määrää hänet komentamaan kolmeasataa miestä. Jamie joutuu siis tahtomattaan taisteluun mukaan. Jamie, John, Ian, Willie ja Claire törmäävät pitkin teosta toisiinsa mitä eriskummallisimmissa paikoissa, auttavat toinen toisiaan ja anteeksiantokin alkaa olla lähellä vaikka sitä ei ääneen sanotakaan. Tietenkin Jamien ja Clairen välillä kaikki palautuu normaaliksi, mutta Williellä on suurin kriisi itsensä kanssa. Kuka hän on ja kuinka hänen elämänsä tulee jatkumaan?

Roger puolestaan lähtee aikamatkalle etsimään Jemmyä. Hän päätyy vuoteen 1739, jolloin Brian Frasier oli vielä elossa, Jamie Ranskassa opiskelemassa ja Jenny hoiti yksin Lallybrochia eikä ollut vielä naimisissa Ianin kanssa. Roger ei löydä Jemmyä, mutta saa käsiinsä isänsä tuntolevyt. Ne, jotka ovat lukeneet tässä vaiheessa Tulivanan, tylsistyvät. Itse ainakin koin melko tahmeaksi Jerryn etsimisen ja löytymisen, sillä tiesin mikä on tämän tarinan lopputulos. Breelle selviää nykyajassa, että hänen ja lasten henki on vaarassa, sillä ennustuksen mukaan Frasierin suvun jälkeläinen on seuraava Skotlannin johtaja(?). Samaan ennustuksen törmättiin Matkantekijässä jolloin siitä kertoi Geillis noita. Bree päättää lähteä lasten kanssa turvaan ja etsiä samalla Rogerin. He päätyvät samaan aikaan, ja perhe on onnellisesti koossa.

Jamien taistellessa Claire hoitaa lääkärin tehtäviään, mutta häntä ammutaan. Jamie on ihmeen kaupalla paikalla ja Clairen leikkaa hänen kollegansa Denny. Ian ja Rachel menevät naimisiin, Fergusin ja Marsalin kääpiöpoika Henry-Christian kuolee, Rollo kuolee ja minä itkin näitä kahta rakasta hahmoa. Rachel tulee raskaaksi ja saa pojan. Willie on ottanut suojelukseensa Jane-nimisen huoran ja tämän pikkusisaren Fannyn. Jane tekee itsemurhan, mutta luulenpa että Fannysta kuulemme vielä. Jamie ja Claire palaavat Harjulle ja ryhtyvät rakentamaan uutta kotia itselleen ja perheelleen.

Odotan jo nyt innolla seuraavaa osaa, vaikka sen ilmestymisestä ei ole mitään varmuutta. Voi olla, että tuon seuraavan kirjan saan käsiini joskus neljän-viiden vuoden kuluttua. Huh mikä aika odottaa, mutta toisaalta, jaksoihan minä odottaa tätäkin :) Pieni häiritsevä seikka tässä teoksessa oli (sen lisäksi, että jotkut yksityiskohdat menivät taas väärin), että aikamatkailu tuntui olevan niin yksinkertaista. Tietenkin läsnä oli kauhu ja pelko, mutta tässä teoksessa Roger ja Bree tekivät kolmannet ja neljännet aikamatkansa. Ihan tuosta noin vain. Ja lasten kanssa. Joten mielenkiinnolla odotan myös sitä, kuka tulee vielä matkustamaan ja mienne.

perjantai 7. marraskuuta 2014

Diana Gabaldon: Luiden kaiku

Seitsemäs osa Matkantekijä-sarjassa, luettu ensimmäisen kerran syksyllä 2010. Harmi, etten ollut tuolloin kirjoittanut mitään muistiin tästä teoksesta. Tosin hatara muistikuva on, että tätä joutui todellakin lukemaan. Tarina ei siis enää temmannut samalla tavalla mukaansa kun aikaisemmin. Nyt kun palasin teoksen pariin uudelleen, muistan miksi.


Suurin syy tuohon "koukuttumisen" puutteeseen on varmasti pitkät kuvaukset taisteluista sekä Willien näkökulman mukaantulo. Toisaalta oli tietenkin mielenkiintoista tutustua Willien hahmoon tarkemmin, mutta häneen liittyvät tapahtumat olivat niin... sotilaallisia.

Tarina alkaa siitä, kun Ison talon palon jälkeen Claire ja Jamie yrttävät ottaa taas elämänsä haltuun. He päättävät matkusta Skotlantiin hakemaan Jamien painokonetta. Nuori Ian ampuu epähuomiossa rouva Bugin, ja herra Bug vannoo kostoa Ianille. Lizzie ja kaksoset saavat toisen lapsensa. Välillä hypätään nykyaikaan, Briannan ja Rogerin luo, ja kuullaan miten heillä menee Ylämailla, Lallybrochissa.

Kuten jo mainitsin, tässä teoksessa on enemmän historiaa ja etenkin taisteluista kuin aikaisemmissa. Toki niissäkin historialliset tapahtumat ovat olleet läsnä, mutta lähinnä Clairen kautta. Tässä ääneen pääsee Willien lisäksi myös ihana Lordi John Grey, sekä uusi tuttavuus kveekari Rachel, nainen johon Ian on rakastunut. Jamie ja Ian taistelevat, Claire hoitaa lääkärin työtään kenttäsairaalassa, ja suorittaa myös muutaman leikkauksen eetterin avulla.

Teoksen viimeiset kaksisataa sivua ovat jälleen aikamoista pikamarssia. Tapahtuu todella paljon asioita lyhyessä ajassa, osa jää selittämättä ja osa sivuutetaan niin nopeasti, että lukijaa hengästyttää. Näistä tärkeimpiä ovat Ianin kuolema Lallybrochissa (Nuoren Ianin isän siis), Jennyn lähtö Amerikkaan Jamien kanssa, Clairen paluu edeltä yksin pelastamaan kääpiöpojan henki liian isoilta kitarisoilta (Fergusin ja Marsalin pojan), viesti Jamien kuolemasta/hukkumisesta, Clairen ja Lordi Greyn avioliitto (mukaan lukien myös aviovuoteen jakaminen), Jamien paluu "kuolleista", Willie saa tietää oikan isänsä henkilöllisyyden. Nykyajassa Roger ja Bree ovat saaneet "vieraan" 1700-luvulta, Geillisin pojan Williamin, joka on Rogerin isoisän monen polven takaa, Jemmy katoaa ja Roger ja William lähtevät kivikehälle tavoittamaan sieppajaa matkaten samalla menneeseen, Breelle selviää kuitenkin, että Jemmy onkin edelleen nykyajassa ja sieppaaja vaatii paljastamaan kulta-aarteen kätkön. Kyseessä on sama aarre, minkä Bugin pariskunta on varastanut River Runnista ja mikä on alun perin ollut tarkoitettu Kaarle Stuartille. Muistelen, että Geillis-noidalla oli jotain tekemistä tämän aareen kanssa. Positiivisen asiana on kuitenkin se, että Ian pääsee takaisin Rachelin luo, ja jokin osa tarinaa saa onnellisen lopun. Ehkä.

Tämän teoksen ärsyttävin piirre oli ehkä yksityskohtien vääristyminen. Olen parin viikon aikana kahlannut kaikki sarjan seitsemän osaa läpi, joten tietyt yksityskohdat jäävät mieleen. Parissa aikaisemmassakin teoksessa oli näitä mokia, mutta tässä niitä tuntui olevan aivan pilvin pimein. Ymmärrän tietenkin, että kyseessä on iso ja laaja kokonaisuus, mutta ne pienet jutut, joita tapahtuu päähenkilöille, ovat sellaisia että ne jäävät lukijan mieleen. Tarkoitan lähinnä asioita kuten: kuka on kertonut ja mitä kenellekkin ja missä ja milloin tai mitä tapahtui silloin ja silloin. Jossain alkupään kirjassa joku asia on sanottu olevan näin, ja nyt yhtäkkiä se onkin noin. Hämmentävää. Onhan tässä sarjassa toki sivuja, viimeiset 3-4 teosta ovat olleen noin 1000 sivuisia järjäleitä. Joten ihan kaikkea hyväkään kirjailija ei voi muistaa. Mutta nuo asiat jäävät häiritsemään, ja kun niitä huomaa riittävän monta, niitä ryhtyy etsimään, ainakin alitajuisesti.

No, nyt pöydällä odottaa sarjan tässä vaiheessa viimeisin osa, siitä kirjoittelen varmaankin seuraavaksi. Katsotaan kuinka siinä langanpäät punoutuvat yhteen ja mitä kaikkea ehtiikään taas tapahtumaan. Ihan ohut teos tuokaan ei ole...

torstai 6. marraskuuta 2014

Diana Gabaldon: Lumen ja tuhkan maa

Kuudes osa Matkantekijä-sarjassa, luettu ensimmäisen kerran syksyllä 2007. Silloin kirjoitin: Tämä oli parempi kuin kaksi aikaisempaa. Tosin tuntui, että tämä loppui vähän kesken. Luulen, että tulee vielä yksi kirja, siinä mahdollisesti Breen perhe palaa takaisin 1700-luvulle. Paljon oli taas saatu tapahtumia yksiin kansiin.

Olen edelleen samaa mieltä, kuin seitsemän vuotta sitten. Toisaalta myös ajattelen, että tämä oli tietyllä tavalla sekavampi kuin aikaisemmat, sillä nyt kun olen kerrannut tätä sarjaa lyhyessä ajassa alusta tähän saakka, niin tästä kirjasta puuttuu "se jokin". Tässä teoksessa on hurjan paljon tapahtumia, pieniä ja isoja, mutta ei oikeastaan yhtä isoa kokonaisuutta, vaan asioita vain tapahtuu koko ajan.


Teoksen tärkeimpiä, tai merkittävimpiä, tapahtumia on Clairen sieppaus ja raiskaus, Marsalin ja Fergusin kääpiöpojan syntyminen, nukutusaineen käyttö ja Malvan apu, Clairen sairastuminen aivokalvontulehdukseen, Rogerin halu ryhtyä papiksi, Wendigo-aikamatkaajan tapaaminen, Phaedren katoaminen, Lizzien yllätysraskaus ja rakastuminen kaksospoikiin, Fergusin riittämättömyys yksikätisenä ja siitä seuraavat ongelmat ja niiden ratkaisut, Malvan raskaus ja syytökset että Jamie olisi isä, Clairen löytyminen Malvan kuolleen ruumiin viereltä ja siitä seuraava oikeudenkäynnin odottaminen, Clairen kirjurin pesti kuvernöörin luona, Tom Christien yllättävä apu Clairen pelastamiseksi, Briannan sieppaus ja löytäminen Bonnetin luota, samalla löytyy myös Phaedre, Bonnetin tappaminen/kuoleminen, Jocastan ja Odysseus-palvelijan suhteen paljastuminen, Amandan (Mandyn) syntyminen ja tieto, että hänellä on sydänvika, Bree tapaa Willien ennen kuin perhe palaa nykyaikaan, Ison talon palo ja Bugin pariskunnan paljastuminen kulta-aarteen varkaiksi. Lisäksi Jamie pitää tiivistä yhteyttä John Greyn kanssa, toimii intiaaniasiamiehenä ja tekee valintansa kummalla puolella hän aikoo taistella Yhdysvaltojen vapauden puolesta. Teos päättyy Lallybrochiin, missä Bree ja Roger ryhtyvät kunnostamaan taloa ja saavat käsiinsä rasian, jonka sisältä paljastuu Jamien ja Clairen kirjeitä heille.

Kuten huomaa, niin näitä merkittäviä asioita on todella paljon. Toisaalta sivujakin on 1411, joten jotainhan näillä sivuilla täyttyy olla! Tosin jälleen loppukiihdytys oli aivan omassa luokassaan, sinne oli saatu mahtumaan niin paljon asioita että harmitti. Tarkoitan, että mihinkään näistä isoista jutuista ei panostettu kunnolla, vaan ne pudotettiin yksitellen lukijan eteen, eikä mihinkään tartuttu kunnolla. Tämä on harmillista, sillä jos tarkkaan ajattelee niin teoksen olisi hyvin voinut jakaa kahteen erilliseen kirjaan, jolloin kaikki asiat olisi voitu käsitellä kunnolla. Nyt kaiksta tärkeimmät, kuten Mandyn syntymä, sydänviat ja perheen paluu oli ohi muutamassa sivussa.

Kerronta eteni samaan tuttuun tapaan. Tosin Clairen minä-kertoja rooli oli entistäkin pienempi, Rogerin näkökulmaa oli enemmän ja uutena oli Ianin näkökulma, mikä toi hyvää vaihtelua. Henkilöhahmoja tuli taas jälleen lisää, vaikkakin perustarina pyörii tuttujen tyyppien ympärillä. Tässä tarinassa on päähenkilöt, pää-sivuhenkilöt, sivuhenkilöt ja satunnaiset henkilöhahmot, jotka piipahtavat kerran tai kahdesti tarinassa. Olisi mielenkiintoista tietää kuinka monta henkilöhahmoa tässä kokonaisuudessa esiintyy. Veikkaan, että niitä on satoja!

keskiviikko 5. marraskuuta 2014

Diana Gabaldon: Tuliristi

Viides osa Matkantekijä-sarjaan. Luettu ensimmäisen kerran 29.8-3.9.2006, jolloin kirjoitin: Kamalasti asiaa, tosin olihan tässä sivujakin (1320). Bonnetin kohtalo jäi edelleen epäselväksi, samoin Jemmyn isän henkilöllisyys. Jossain vaiheessa säälin Roger-raukkaa, miksi hänelle piti tapahtua kaikki paskat nakit? Se olisi vielä puuttunut, että käärme olisi purrut häntä eikä Jamieta. Rogerin ja Jamien lähentyminen tuntui oikealta ja hyvältä, mutta ennen kaikkea olen iloinen Ianin paluusta! Tosin haluan kyllä kuulla lisää siitä, ja Rollo on mainio.
Tyyli on muuttunut paljon Muukalaisesta, mutta en pistä pahakseni. Alun klaanikokoukseen tuntui paikoin hieman pitkäpiimäiseltä. Monia mielenkiintoisia lankoja punoutuu tähän kertomukseen. River Runnin kulta, mihin se lopulta päätyy? Bonnetin lopullinen kohtalo? Saukkohampaan päiväkirja ja sen merkitys? Taas paljon avoimia kysymyksiä.


Teos alkaa pitkällä kuvauksella klaanikokouksesta. Siellä sattuu ja tapahtuu, Claire parantaa ja pappi pidätetään. Kokouksen jälleen Jamien on määrä ryhtyä keräämään Nostoväkeä tulevia taisteluita varten, onhan Yhdysvaltojen vapaussota todella lähellä. Josiah ja Keziah, kaksospojat tulevat mukaan tarinaan.

Juhlitaan Jocastan ja Duncanin häitä River Runnissa. Täälläkin tapahtuu kaikenlaista, muun muassa Bonnet käy näyttämässä naamansa ja Jocastan luottopalvelija-Phaedre äiti Betty murhataan, vaikkakin todellisena kohteena oli luultavasti Duncan. Kotiin palattuaan Jamie kokoaa jälleen miehensä ja lähtee kohti taistelua. Onnettoman sattuman kautta Roger hirtetään, mutta hän selviää elossa, kiitos venyneen hirttoköyden. Roger ei kuitenkaan pysty puhumaan, saatikka laulamaan.

Kotona Harjulla selvitellään joitain pikkujuttuja, kunnes Jamie pyytää Rogeria maanmittariksi. Samalla hän ja Claire lähtevät intiaanien luo karhujahtiin. Metsäpalo syttyy, ja sen jälkeen Roger löytää jälleen puhekykynsä takaisin, vaikkakin äänihuulet ovatkin kärsineet.

Roger haluaa opetella taistelemaan kunnolla, sillä hänen ajatuksissaan on tappaa Bonnet. Miehet lähtevät biisonijahtiin, ja käärme puree Jamieta nilkkaan. Roger koittaa saada myrkyn pois, mutta suurin työ jää kuitenkin Clairelle. Penisiliini tehoaa ja Jamie toipuu.

Harjulle saapuu uusi asukas, Tom Christine, tyttärensä Malvan ja poikansa Allanin kanssa. Käy ilmi, että Jamie ja monet muutkin Ardsmuirin vangeista ovat vapaamuurareita. Käy ilmi, että River Runnissa on mittava kulta-aarre, Bree ampuu Bonnettia vatsaan, Ian saapuu takaisin intiaanien luota ja Ianille kerrotaan keitä Claire, Bree ja Roger todella ovat. Ian on tuonut mukanaan Saukkohammas-nimisen intiaanin päiväkirjan, mistä käy ilmi, että Saukkohammaskin on ollut aikamatkustaja. Selviää, että Jemmy kuulee kivien/ajan äänen, eli hän voisi myös suorittaa aikamatkan. Roger kuitenkin päättää, että perhe jää 1700-luvulle.

Tapahtumia on hämmästyttävän paljon. Pieniä, arkisia asioita, kirjeitä, keskusteluja, metsästystä, pohdintaa jne. Sitten on myös isoja asioita, kuolemanpelkoa ja -läheisyyttä, taisteluita, lääkärin toimenpiteitä jne. Henkilöhahmoja tulee jatkuvasti lisää. Suurin osa on mitättömistä sivurooleissa vierailevia, mutta jotkut, kuten Fergus, Marsal ja heidän lapsensa ovat koko ajan läsnä. Harjulle tulee myös uusi tilanhoitaja, herra Bug rouvansa kanssa. Joka kirjassa näiden kirjojen päähenkilöjoukko kasvaa muutamalla merkittävällä jäsenellä.

Historia on taas aivan eritavalla läsnä kun aikaisemmin, onhan Vapaussota tulossa. Tosin Gabaldonin tähän astiset kuvaukset ei täällä ole historiallisesti kovin merkittäviä tapahtumia. Mutta toisaalta niidenkin esille tuomien on tärkeää, sillä ne ovat olleet merkittäviä niille jotka ovat ne kokeneet. Näin olleen, kaikki tapahtumat ja hetket ovat merkityksellisiä.

Kerronta polveilee mitä suuremmassa määrin Clairen, Jamien, Rogerin ja Breen välillä. Claire on edelleen minä-kertoja, mutta hänen osuutensa tuntuu pienenevän koko ajan. Breen ja Rogerin suhde saa yhä enemmän tilaa ja sen kuvaileminen kirjailija käyttää paljon aikaa. Tuntuu myös, että teoksen loppu kiihtyy höyryveturin tavoin, kirjailijan on pitänyt saada sinne mahtumaan monen monta asiaa, jotka sitten kuitenkin jäävät suurelta osin avoimiksi. Ehkä tämä on kikka, jolla lukija saadaan tarttumaan seuraavaan teokseen?

tiistai 4. marraskuuta 2014

Diana Gabaldon: Syysrummut

Neljäs osa Matkantekijä-sarjassa. Luettu ensimmäisen kerran 10.-14.5.2006, jolloin kirjoitin: Pisin tähänastisista. Juoni muuttui jo monimutkaisemmaksi ja polveilevammaksi. Jännä nähdä mihin tarina tästä etenee. Seuraava suomennos ilmestyy muutaman kuukauden päästä, ja sen jälkeen ilmestyy vielä ainakin yksi kirja. Luulen niiden olevan enemmän Breen ja Rogerin elämää. Mielelläni lukisin enemmän nuoresta Clairesta ja Jamiesta. Toisaalta mielenkiintoista nähdä kuinka sukupuut muodostuvat ja miten kirjailija pitää monet ja sotkuiset langat käsissään. Kaksi viikkoa, neljä kirjaa.


Teoksessa ollaan sekä nykyajassa Skotlannissa että 1700-luvun Uudessa maailmassa, Amerikassa. Teos alkaa Clairen kerronnalla. Ian ei pääse kotiinsa Skotlantiin, sillä viimeinen laiva on juuri lähtenyt. Se ei nuorukaista haittaa, etenkin kun hän on löytänyt Rollon, koiran joka on puoliksi susi. Tarina kulkee Jamien tädin Jocastan tilalle River Runiin, josta matka jatkuu Harjulle minne Jamie päättää rakentaa kodin. Välillä käydään nykyajassa kurkistamassa kuinka Breen ja Rogerin romanssi kehittyy.

Uudessa kotimaisemassaan Jamie, Claire ja Ian tapaavat intiaaneja, Lordi John Grey saapuu kylään "poikansa" Willien kanssa ja tuhkarokko riehuu, väillä rakennetaan taloa tai kylvetään viljaa, sekä tislataan viskiä. 1970-luvun Skotlannissa Roger löytää vanhan lehtileikkeen, missä kerrotaan Jamien ja Clairen kuolemasta. Hän salaa sen Briannalta, tietämättä että Bree on löytänyt sen ja lähtenyt aikamatkalle varoittamaan vanhempiaan. Rogerilla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin seurata Breetä.

1700-luvulla Brianna käy Lallybrochissa, tapaa isänsä Jamien puolen suvun ja matkustaa Ameriikkaan yhdessä piikansa Lizzien kanssa. Roger suuntaa kulkunsa suoraan meren yli Stephen Bonnetin laivassa. Mies on tuttu myös Jamielle ja Clairelle, sillä hän on varastanut Clairen kultaisen vihkisormuksen, jonka hän sai Frankilta. Roger löytää Breen, he vannovat toisilleen valan ja viettävät yön yhdessä. Muutaman päivän päästä Bonnetin raiskaa Breen, mutta palkaksi Bree saa äitinsä sormuksen takaisin.

Sivuilla 715-719 on teoksen paras kohtaus: Brianna kohtaa ensimmäistä kertaa Jamien. Mielestäni tämä on kirjoitettu paremmin kun Clairen ja Jamien uudelleen kohtaaminen Matkantekijässä. Selviää, että Bree on raskaana, mutta onko isä Roger vai Bonnet? Roger saapuu Harjulle, mutta Lizzien väärinkäsityksen vuoksi Jamie ja Ian pahoinpitelevät hänet ja antavat intiaaneille. Asia kuitenkin selviää jonkin ajan päästä ja Jamie, Claire ja Ian lähtevät intiaanin luo hakemaan Rogeria, mikäli tämä on enää hengissä.

Brianna jää River Runiin, sillä raskaus on pitkällä. Siellä hänellä riittää kosijoita, mutta ystävällinen John Grey pelastaa Breen ja kihlaa hänet. Intiaanien parissa Roger kokee kovia, mutta pääsee kuitenkin vapaaksi. Hinta on kova, sillä intiaanit vaativat kuolleen miehen tilalle uuden veljen. Ian "uhrautuu" ja jää asumaan intiaanien pariin.

Claire ja Jamie palaavat River Runiin. Briannan synnytys käynnistyy, tosin ennen sitä hän on auttanut pakoon Bonnetin. Roger jää matkan varrelle miettimään haluaako palata Breen ja vauvan luo, joka ei välttämättä ole hänen omansa. Lopulta hän kuitenkin palaa ja heidän välit Breen kanssa lämpenevät uudelleen. Kirja päättyy klaanikokoukseen, missä on tarkoituksena ainakin kastaa Breen ja Rogerin poika Jemmy, sekä vihkiä Jamien tätä Jocasta ja Jamien ystävä Duncan Innes.

Tapahtumia, niin pieniä kuin isoja, on paljon. Kerronta polveilee nyt useamman ihmisen näkökulmasta toiseen. Tärkein kertoja on edelleen Clairen minä kertoja, mutta välillä tarinaa seurataan Jamien, Breen ja Rogerin näkökulmasta. Tämä helpottaa asioita, sillä kirjailija saa enemmän liikkumisvapautta ja tapahtumien kuvailu helpottuu, kun Clairen ei tarvitse tietää kaikkea. Myös ajallisesti liikutaan eteenpäin suuria harppauksia, enkä tarkoita pelkästään aikamatkustamista. Uusia aikatunneleita löytyy, ja jalokiviä haalitaan, sillä ne auttavat aikamatkustamisessa suuresti.

sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Diana Gabaldon: Matkantekijä

Oma suosikkini tässä kirjasarjassa. Tässä riittää jälleen tapahtumia ja juonenkäänteitä. Ehkä kirjan paras kohtaus on kuitenkin Clairen paluu 1700-luvulle. Olen lukenut tämän ensimmäisen kerran 8.-9.5.2006, jolloin kirjoitin tästä: Huh, aikamoista vauhtia olen painellut tätä sarjaa menemään. Pakko oli lukea loppuun, että pääsen seuraavan osan kimppuun. Mieletöntä kerrontaa, en voi muuta sanoa! Niin mukaansatempaavaa että heikottaa. Juonessa ei ollut muita aukkoja, paitsi Jamien merisairaus. Kummasti se loppua kohden katosi. Tämä oli todellakin nimensä mukaisesti matkantekijä.

Tämä teos on kolmas Matkantekijä-sarjassa, ja koko sarja on saanut nimensä tämän mukaan. En tiedä miksi, mutta luulen että osasyynä on eräänlainen uusi alku. Kuten sanottu, Claire palaa takaisin Jamien luo ja he saavat uuden mahdollisuuden.


Teos alkaa Jamien kerronnalla. Ensimmäiset pari sataa sivua on vuorokerrontaa nykyajasta ja 1700-luvulta. Claire, Roger ja Brianna yrittävät selvittää mitä Jamielle tapahtui Cullodenin jälkeen. Toisaalla kerrotaan Jamien näkökulmasta hänen vaiheitaan. Merkittävänä hahmona mukaan astuu Lordi John Grey. Hänet tavattiin jo Muukalaisessa pikaisesti, mutta nyt hän on Ardsmuirin vankilan johtajana ja vähitellen hän ja Jamie ystävystyvät. Jamien vankeusaikana jälkeen Grey järjestää Jamien erään tuttavansa tilalle, siellä Jamie joutuu vastentahtoaan viemään neitsyyden talon tyttäreltä. Tästä yöstä jää muistoksi poika, Willie.

Kun Roger ja Bree (Brianna) löytävät todisteen siitä, että Jamie on elossa omassa ajassaan, Clairen täytyy tehdä ratkaisunsa. Hän päättää lähteä kivikehälle kautta takaisin Jamien luo. He kohtaavat Edinburghissa ja monien tapahtumien jälkeen palaavat Lallybrochiin. Siellä Clairelle selviää, että Jamie on mennyt naimisiin Laoghairen kanssa. Hänetkin tavattiin jo Muukalaisessa. Hän halusi Jamien, ja oli vastuussa siitä, että Claire joutui noitakäräjille. Kun Clairelle selviää toinen liitto, hän lähtee takaisin kivikehälle. Nuori Ian, Jennyn ja Ianin poika, hakee hänet kuitenkin takaisin, sillä Jamie on kuolemaisillaan. Claire parantaa Jamien ja he ryhtyvät suunnittelemaan tulevaisuuttaan.

Kun Jamie, Claire ja nuori Ian ovat hakemassa hylkeiden aarretta, Ian napataan. Jamie ja Claire lähtevät Pariisiin ja sieltä laivalla Länsi-Intiaan, jonne Ian on oletettavasti viety. Jamien merisairaden parantaa pieni kiinalainen akupunktiolla. Laivalla tapahtuu paljon. Ennen lähtöä Fergus on tuonut morsiamensa, Laoghairen tyttären Marsalin mukanaan.

Länsi-Intiasta he joutuvat lähtemään Jamaicalle, sillä näyttäisi siltä että Ian löytyisi rouva Abernathyn luota. Jamaicalla Jamie ja Claire kohtaavat John Greyn, joka tarjoaa heille apuaan. Myös Ian löytyy, mutta ennen sitä rouva Abernathy paljastuu Geillis Duncaniksi. Geillis kuolee, Ian pelastuu ja koko porukka joutuu kovaan myrskyyn. He päätyvät Georgian siirtokuntaan ja jälleen tulevaisuus on avoinna heidän edessään.

Koko sarjan voisi jälleen päättää tähän, kaikki on hyvin. Mutta toisaalta avoimia kysymyksiä on jäljellä. Monet asiat linkittyvät yhteen ja tapahtumia on todella paljon. Tässä osassa historialliset tapahtumat eivät ole niin vahvasti läsnä kuin edellisessä (tai tulevissa) osassa. Kerronta keskittyy Jamien ja Clairen suhteeseen, mikä on lukijan kannalta ihanaa. Henkilöhahmoja on paljon, mutta koska suuriosa on ollut mukana jo kahdessa edellisessä teoksessa, ne eivät mene sekaisin. Tapahtumia riittää ja ennen kaikkea juonenkäänteitä.

Matka jatkuu Uudessa maailmassa...

torstai 30. lokakuuta 2014

Diana Gabaldon: Sudenkorento

Matkantekijä -sarjan toinen osa. Luettu ensimmäisen kerran 4.-7.5.2006. Silloin kirjoitin kirjan takakanteen: Pää on aika tyhjä. En tiedä mitä ajatella tästä kaikesta. Hurjaa. Olen lukenut tätä tarinaa viikon aikana yli 1550 sivua. Pidin Muukalaisesta todella paljon, tämä Sudenkorento oli synkempi mutta myös mielenkiintoisempi. Itku meinasi tulla sivulla 714.


Tämä teos alkaa erikoisella tavalla. Ollaan vuodessa 1968 ja kertojanan näkökulma on Roger Wakefieldin. Hän on Claire ja Frank Randallin tunteneen pastori Wakefieldin adoptiopoika ja omaa sukuaan MacKenzie. Yllättäen Rogerin ovelle ilmestyy Claire tyttärensä Briannan kanssa. Frank on kuollut, ja Claire on tuonut 20-vuotiaan tyttärensä ensi kerran Skotlantiin. Samalla hän pyytää Rogeria selvittämään muutaman Cullodenin taisteluun osallistuneen miehen historian. Viimein Claire päätyy myös kertomaan Briannalle totuuden tämän oikeasta isästä.

Hypätään vuoteen 1744 ja Ranskaan, missä Jamie ja Claire hakevat uutta suuntaa elämälleen. Jamie päätyy serkkunsa Jaredin viinibisneksiin ja Claire täyttää päivänsä työskentelemällä L'Hopital des Angesissa, vaikka Jamie vastustaakin tätä Clairen raskauden vuoksi. Claire ystävystyy sisar Hidegarden sekä mestari Raymondin kanssa.

Yllättäen Pariisiin ilmestyy myös Musta Jaska Randall. Clairella on huoli kuinka hänen edelliselle/tulevalle aviomiehelle Frankille käy, jos Jamie surmaa Randallin. Miehet kaksintaistelevat ja samaan aikaan Claire saa keskenmenon. Jamie joutuu vankilaan, mistä Claire käy vapauttamassa hänet, vaikka hintana on suosionosoitus kuningas Ludvigille. Kaiken aikaa taustalla kuohuu jakobiittien ja Kaarlen pyrkimys nousta valtaan Skotlannissa.

Claire ja Jamie palaavat takaisin Skotlantiin ja yrittävät estää edessä olevan tuhon. Myös Clairen huoli Frankista haihtuu, kun Jack Randallin veli Alex pakottaa Jackin naimisiin rakastettunsa Maryn kanssa, joka on raskaana. Cullodenin taistelua ei kuitenkaan voi estää, joten Jamie pakottaa uudelleen raskaana olevan Clairen takaisin omaan aikaansa. Jamie itse on päättänyt kuolla Cullodenissa.

Teoksen lopussa hypätään takaisin "nykyaikaan". Brianna ei usko äitinsä kertomaa todeksi, mutta Roger uskoo. Lisäksi Clairella on vielä yksi yllätys hihassaan. Roger on noitana poltetun Geillisin jälkeläinen, ja Geillis päätti lähteä kivikehään kautta juuri vuonna 1968. Claire, Roger ja Brianna ehtivät Craigh Na Dunin kivikehälle juuri kun Geillis on astumassa kivihalkeamasta. Viimein Briannankin on pakko uskoa äitiään, sillä niin kivikehä kun sen tapahtumat, ovat vaikuttaneet heihin kaikkiin.

Lopulta myös Roger joutuu kertomaan jotain Clairelle. Jamie ei välttämättä kuollutkaan Cullodenissa, vaan hän saattoi jäädä eloon...

Olen lukenut tämänkin kirjan puolenkymmentä kertaa, tosin monet kerrat vain silmäillen. Toki omat suosikkikohtani, kuten teoksen alun, lopun, Clairen lähdön jne olen lukenut joka kerta tarkkaan. Teoksessa vilisee jälleen henkilöhahmoja, mutta tarina on silti Jamien ja Clairen. Historia on vahvemmin läsnä kun sarjan ensimmäisessä osassa. Itse en jaksanut kiinnostunua kovin paljon kaikista skottien sotapäälliköistä, sillä heitä tuntui olevan paljon. Rogerin ja Briannan lisäksi, uusi merkittävä henkilöhahmo on Fergus poika. Hänet Jamie löytää pariisilaisesta bordellista ja palkkaa taskuvarkaaksi. Fergusin koti on siellä minne Jamie menee, sillä hänellä ei ole muuta perhettä.

Tapahtumia on paljon, ja monet asiat nivoutuvat yhteen tavalla tai toisella. Myös viitteitä Muukalaisen tapahtumiin, sekä tietenkin tulevien teosten tapahtumiin on paljon. Tarina kuulee eteenpäin sopivalla vauhdilla, mutta kuitenkin niin koukuttavasti ettei sitä malta jättää kesken.

keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Diana Gabaldon: Muukalainen

Luin tämän ensimmäisen kerran 1.-4.5.2006. Sillon kirjoitin: Tähän jäi koukkuun. Mielettömän hyvä! Sen  jälkeen olen palannut teoksen pariin puolenkymmentä kertaa, vaikka joka kerta en olekaan lukenut sana sanalta, rivi riviltä, vaan olen nautiskellut tietyistä kohtauksista tai etsinyt jotain myöhemmässä kirjassa esiintyvää tietoa.



Itse asiassa tämä kirja toimisi vallan mainiosti yksinäänkin. Se ei olisi tarvinnut (tällä hetkellä) seitsemää jatko-osaa, mutta lukijana en valita noista teoksista, mitkä jatkavat tätä mainiota tarinaa. Olen nauttinut niiden lukemisesta, ja tulen luultavasti palaamaan näiden kirjojen pariin aina uudestaan ja uudestaan.

Tarina alkaa Skotlannin ylämailta. Claire ja Frank Randall uudistavat avioliittoaan sodan jälkeen, ja samalla Frank tutkii sukupuutaan. On vuosi 1945. Onnettoman sattuman kautta Claire kuitenkin katoaa ja päätyy 1700-luvulle. Tämä tapahtuu kun hän astuu muinaiseen kivikehään. 1700-luvulla Clairea luullaan englantilaiseksi vakoojaksi, noidaksi ja vaikka miksi. Hänen onnekseen hän törmää kuitenkin pian siirtymisestä jälkeen MacKenzien klaanin sotureihin ja päätyy Leochin linnaan, missä hallitsee Colum MacKenzie ja hänen veljenä Dougal.

Claire tapaa ensimmäisen miesten joukossa "uudessa ajassaan" myös nuoren Jamien. Nuorukainen on pahoin loukkaantunut, ja sairaanhoitajana toiminut Claire hoitaa häntä. Kaksikon välille kehittyy luja ystävyys. Myöhemmin Dougal lähtee linnasta keräämään veroja, Jamie ja Claire mukanaan. Koska Claire on arvoitus skoteille, hänet toimitetaan englantilaisen varuskunnan päällikön juttusille. Päällikkö on sama, johon Claire on törmännyt heti ensimmäisenä siirtymässä jälkeen. Jonathan "Jack" Randall on Clairen aviomiehen Frankin esi-isä monen sukupolven takaa. Tosin Musta Jaska ei ole läheskään yhtä hyväsydäminen kuin Frank. Niinpä, Clairea suojellakseen, Dougal pakottaa Jamien ja Clairen naimisiin. Ensishokin jälkeen Claire tottuu tilanteeseen, ja pian huomaa rakastavansa punapäistä Jamieta.

Leochin linnaan paluun jälkeen Claire ystävystyy Geilieen, joka pidätetään noituudeesta. Pidätyksen aikaan Claire oli vierailuilla Geilien luona ja joutui itsekin vangiksi. Jamie rientää vapauttamaan vaimonsa, ja ennen kun kaksikko pääsee karkuun, Claire näkee Geiliellä tutun merkin, rokotusarven.

Tämän jälkeen Claire kertoo Jamielle kaiken taustastaan, ja hän joutuu tekemään vaikean valinnan kun Jamie vie hänet kivikehälle. Pitkän pohdinnan jälkeen Claire päättää jäädä Jamien luo ja he lähtevät Jamien kotitilalle Lallybrochiin. Siellä Claire tutustuu Jamien sisareen Jennyyn ja tämän mieheen Ianiin. 

Jamie on kuitenkin etsintäkuulutettu ja pian englantilaiset nappaavat hänet vangiksi. Claire yrittää kaikkensa vapauttaakseen Jamien vankilasta, mutta hänelle on määrätty hirttotuomio. Lisäksi Jack Randall on kiinnostunut Jamiesta, ja ennen kuin Jamie pääsee vapaaksi hän joutuu kärsimään yön Mustan Jaskan kanssa. Tämän jälkeen Claire ja Jamie pakenevat Ranskaan, missä Claire tekee kaikkensa eheyttääkseen jälleen Jamien ruumiin ja sielun. Teos päättyy onnellisesti. Jamie on ehyt, Claire odottaa lasta ja maailma oli täynnä uusia mahdollisuuksia.

Reiluun 800n sivuun mahtuu paljon. Erityisesti henkilöhahmoja vilisee pilvin pimein, mutta ei kuitenkaan häiritsevästi. Juoni soljuu eteenpäin Clairen minä-kerronnan kautta. Tämä luultavasti helpottaa lukijaa tässä henkilöhahmoviidakossa, sillä jos kerronta poukkoilisi hahmojen välillä, lopputulos olisi liian pirstaleinen. Historia on voimakkaasti läsnä, ja kirjailija selvittää tarkoin Ylämaan klaanien perinteitä, sukulaisuussuhteita (keksittyjä tai todellisia, en tiedä) ja historiallisia merkkihetkiä. Romantiikkaa on reilusti. Suosikkikohtauksiani onkin Jamien ja Clairen avioliiton solmiminen, hääyön pitkät keskustelut sekä hetki, kun Claire kertoo kuka hän todellisuudessa on. Sydäntä riipaisevaa luettavaa on Clairen pohdinta keijukaiskukkulalla sekä luostarin tapahtumat kaiken kaikkiaan. Huumoria on mukana monessakin muodossa ja lukija saa hymyillä useaan otteeseen.

Tämä on ensimmäinen Gabaldonin Matkantekijä-sarjaa ja se on julkaistu jo vuonna 1991. Suomennos on ilmestynyt vuonna 2002, ja kääntäjä Anuirmeli Sallamo-Lavi on tehnyt todella hyvää työtä. Teksti soljuu kauniisti, ja sitä lisämausteen tuovat muutamat gaelin kielisestä sanat.


Onneksi sarjassa on monta osaa, ja sen parissa vierähtää tovi jos toinenkin!

sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Torey Hayden: Häkkipoika

Mikä tunne, kun löytää omasta kirjahyllyssään suosikkikirjailijan teoksen, jota ei olekaan vielä lukenut!

Häkkipoika osui silmääni, kun etsin jotain "kevyempää" luettavaa Varistyttyö-trilogian jälkeen. No, oliko tämä sitten kevyttä, tuskinpa, mutta ainakin sai ajatukset pois siitä tuhatjalkaisesta.


Kevin on häkkipoika, joka maastoutuu pöydän alle ja kasaa ympäröivistä tuoleista itselleen turvallisen häkin. Hän pelkää kaikkea aina vihkojen kierteistä veteen. Torey, nuori ja innokas psykologi, on valmiina auttamaan. Kevinin puhumattomuus katoaa pian, mutta silti edessä on lukemattomia ongelmia.

Torey tekee pari vuotta töitä Kevinin kanssa, kunnes lopullinen sijoituspaikka löytyy ja tarina voidaan lopettaa. Siinä mielessä tämä kertomus oli erilainen, kun Toreyn aikaisemmat tapaukset, sillä nyt tarinaa ei oltu sidottu lukuvuoteen vaan päämääränä oli Kevinin "tervehtyminen". Itse kuitenkin näin monia puutteita Kevinin hoidossa. Ensinnäkin hänestä oli aivan liian vähän historiaa missään kirjoissa ja kansissa, sillä se mitä teoksen aikana selvisi, oli jotain uskomatonta. Kuinka kukaan pystyy tekemään töitä tuollaisen nuoren hyväksi, jos ei tiedä taustoja? Lisäksi Torey, kaikella kunnioituksella, oli liian nuori hoitamaan tällaista tapausta. Kevinin Bryan oli mielestäni yksityiskohta, johon olisi pitänyt tarttua aikaisemmin. Tai sitten ei. En ole psykologi, joten en tiedä kuinka tällaisia tapauksia hoidettaisi. Olisi kuitenkin ollut mielenkiintoista kuulla, mitä Kevinille kuului myöhemmin. Nyt tarina päättyi vähän niin kuin seinän vaikka tietyllä tavalla se saatiinkin onnelliseen päätökseen.

Erik Axl Sund: Varistyttö -trilogia

Ensi kontaktini Varistyttöön tapahtui kesällä, kun serkkuni suositteli ensimmäistä kirjaa. Luettuani tuolloin ensimmäisen luvun, ymmärsin että kyseessä on trilogia mikä pitää lukea "kaikki kerralla". Niinpä odotin syys-lokakuun vaihteeseen ennen kuin aloitin ensimmäisen osan lukemisen.

Varistyttö, trilogian aloittava teos, on mukaansatempaava, raaka, julma ja mielenkiintoinen. Tukholmasta löytyy kuolleita pikkupoikia. Poliisi Jeanette Kihlberg ryhtyy tutkimaan rikoksia. Samaan aikaan psykologi Sofia Zetterlund tapaa omia asiakkaitaan, ja lopulta kohtaa myös Jeanetten työn kautta.

Trilogian toinen osa Unissakulkija oli todellakin yhtä unta ja usvaa minulle. En osaa sanoa, johtuiko se kirjoitustavasta vai olinko itse jotenkin puutunut koko tarinaan. Mielenkiintoista kuitenkin, että näin oli, sillä meinasin heittää koko trilogian suoraa kyytiä roskakoriin. Viimeiset sivut kuitenkin antoivat taas sellaisia viitteitä, että kolmannessa osassa olisi luvassa jotain uutta.

Näin kävi, sillä trilogian päätös, Varjojen huone, alkoi napakasti ja ytimekkäästi. Poissa oli unisuus ja tilalla puhdasta terävyyttä. Asioihin löytyikin yllättäen järkeviä selityksiä, mahdoton tuntuikin mahdolliselta ja yllättäen kaikki kävikin järkeen. Lukijalle kerrottiin suurin osa totuudesta, sen sijaan Jeanette jäi edelleenkin pimentoon muutamien tietojen suhteen ja teoksen loppu, no, minusta "anteeksi" ei oikein riitä. Mutta muutaman päivän asiaa sulateltuani, sekin sopii hyvin.

Ensimmäisen teoksen takakannessa sanottiin "Pyyhkii lattiaa Stieg Larssonilla." No joo, tästä voi olla montaa mieltä. Trilogian aikana tuli useamman kerran selväksi, että Larssonin puolijumaluus tukholmalaisissa kirjalijapiireissä on hyvä vitsi. Lukijahan se loppuviimeksi päättää mitä lukee, ja näin ollen myös sen, mikä myy. Kyllä minäkin nämä ostin ja luin, enkä kadu, mutta... Silti minun sydämeni sykkii Lisbethille, ja sitä kautta myös Larssonille. Miksi? En tiedä, mutta ehkä Millenium-trilogia oli siistimpi, rafflaamattomampi, yhteiskunnallisenpi ja rauhallisempi sekä jotenkin älyllisempi.

Mitä tästä trilogiasta sitten jäi käteen? Ainakin se, että nykyisin kirjalijat ovat valmiita venymään mielikuvituksensa äärirajoille, saadakseen kasaan jotain sellaista mitä ei ole vielä kirjoitettu. Viimeisen kirjan tuhatjalkainen oli jotain niin oksettavaa, etten tiedä onko sellaista voitu keksiä selvin päin. Ja oikeastaan tässä kiteytyy myös tämän trilogian anti: mahdollisimman mahdotonta tekstiä, pinnalliseksi jäävät henkilöhahmot (joita oli liikaa), ei mitenkään erikoinen tai koukuttava teksti, vaan lukijan mielenkiinto pidettiin yllä sillä, kun kaikkea ei kerrottu heti. Tilanteita palloteltiin siltä tänne ja tuonne, kunnes lopulta kaikki väännettiin kuitenkin rautalangasta.

Summa summarum. Luin ja pidin, omalla sairaalla tavallani. Tosin nämä kirjat piilotan tai arkistoion ylähyllylle seuraavaksi viideksitoista vuodeksi. Eivät sovi missään nimessä ennen sitä lasteni silmille. Vaikka epäilenkin, että tuossa ajassa ehditään kirjoittamaan paljon pahempaa ja kamalampaakin tekstiä.

Dan Brown: Kadonnut symboli

Robert Langdon on jälleen vauhdissa. Tällä kertaa hän seikkailee Yhdysvaltojen pääkaupungissa, Washingtonissa, vapaamuurareiden jäljillä etsimässä polkua, joka johtaa kadonneen Sanan luo. Robert on huijattu Washingtoniin muka pitämään puhetta ystävänsä Peter Solomonin järjestämässä tilaisuudessa. Nopeasti kuitenkin selviää, että Peter on siepattu ja sieppaaja vaatii lunnaina Robertia selvittämään vapaamuurareiden salaisuudet. CIAn johtaja Sato pistää joka käänteissä kapuloita Robertin rattaisiin, mutta onneksi Peterin sisko Katherine kuitenkin pelastuu Malakin kynsistä.

Mikään ei taaskaan ole sitä miltä näyttää. Robert käy taistelua aikaa vastaan vapauttamiseen ystävänsä. Onnistuuko hän, vai olivatko Washingtonin ensimmäiset vapaamuurarit sittenkin häntä ovelampia? Lopputulos yllättää ja hämmästyttää lukijan monella eri tasolla. Viitteitä annetaan taas pitkin kirjaa, mutta vasta lopussa kaikki pienetkin yksityiskohdat saavat merkityksen.

Luin tämän heti sen ilmestyttyä suomeksi vuonna 2009. Nyt tänä syksynä verestin muistojani teoksesta kirjaston äänikirjan muodossa. Huomasin, että moni asia oli ehtinyt vaipua unholaan näiden vuosien aikana. Kuitenkin Brownin tehokas kerronta vaatii lukijaa, tai kuulijaa, jatkamaan, vaikka siihen ei oikeastaan sillä hetkellä olisikaan aikaa.

Rosa Liksom: Väliaikainen

Rosa Liksomin novellit ihastuttivat minut aikoinaan tähän kirjallisuuden alaan. Joten siinä mielessä tämä uusin kokoelma Välaikainen ei tuottanut pettymystä. Olin oikeastaan yllättynyt kuinka jaksoin lukea myös ne murteella kirjoitetut novellit, sillä aikaisemmissa kokoelmissa ne ovat jääneet vähemmälle huomiolle.

Tämä teos jakautui kolmeen osaan. Jokaisessa oma punainen lankansa. Erityisesti hienoa oli nyky-yhteiskunnan käsittely, ei niinkään somen ja siihen liittyvien härpäkkeiden kautta, vaan puhdas analyysi suomalaisesta yhteiskunnasta. Keitä me luulemme olevamme ja missä me oikein menemme. Tarinoista välittyi myös tämän vuosituhannen ilmiöt sekä suhteemme muun muassa luontoon ja lemmikkeihin.

Tällaista haluan ehdottomasti lukea lisää! Tällä kertaa lainasin teoksen kirjastosta, mutta luulen että ennemmin tai myöhemmin se löytyy myös omasta kirjahyllyssäni. Suosikkini näistä monista novelleista oli alkupuolella ollut hää-novelli. Kerrassaan ihastuttava!

Omassa kirjahyllyssä 31.12.2015 alkaen.

Agatha Christie: Ruumis kirjastossa

Neiti Marple tarina, kuuntelin tämän kirjaston äänikirjana. Tykkäsin, etenkin kun kaikki oli alusta alkaen jotenkin väärin. Ruumis tuntui olevan väärässä paikassa, eikä ketään täysin selvää murhaajaa ollut. Hienosti langanpäät kuitenkin punoutuivat yhteen ja syy ruumiin löytymiseen juuri tuosta nimenomaisesta kirjastostakin selvisi.

Tässä tarinassa oli monta kliseistä juttua. Oli ruumis, joka löytyi takanedusmatolta, tanssityttö, pyörätuolissa oleva vanhus sekä elokuvaohjaaja. Lisäksi tennisopettaja, uskolliset sukulaiset sekä poliisi, jota Neiti Marple pääsee ojentamaan. Ja rikoksen ratkaisi yksinkertaisesti pureskellut sormenkynnet. Taattua tavaraa!

torstai 18. syyskuuta 2014

Ilkka Remes: Itäveri

Luettu kesäkuussa 2006, jolloin kirjoitin näin: Mielenkiintoisia juonenkäänteitä ja tapahtumia. Hyvin sotkettu Suomen ja Venäjän politiikkaa muutaman ihmisen kohtaloihin. Hieman jäin harmittamaan Juhon ja Maksimin etäiseksi jäänyt suhde, joka ei mielestäni päässyt sille tasolle, kun se olisi voinut päästä. Loppu hyvin, kaikki hyvin -lopetus oli tietenkin ennalta-arvattava, mutta ehkä juuri sen vuoksi hyvä. Tämä oli aika peruskamaa.

Nyt kuuntelin saman kirjan äänikirjana. Ja pitkälti samat fiilikset. Tosin en muistanut tuota lopun "koukkua" mikä liittyi Juhon oikeaan äitiin. Se oli oikeastaan aika hieno lopetus kirjalle. Hieman yliampuvalta sen sijaan tuntui perintö, mutta toisaalta jollei sitä olisi ollut, niin tarina olisi jäänyt kesken.

Kirjan päähenkilö Juho saa kuulla olevansa adoptoitu. Hän lähtee Saksaan selvittämään juuriaan ja päätyy Venäjälle, ja huomaa olevansa rikkaan oligarkin poika. Suomeen jää Heli, jonka kanssa Juho on juuri eronnut, mutta Moskovasta löytyy Vera, vanha pioneeriystävä. Mukana on tietenkin Venäjän presidentin salamurha, öljykuviot ja paljon jännitystä takaa-ajon merkeissä.

tiistai 16. syyskuuta 2014

Kaari Utrio: Iisalmen serkku ja muita kertomuksia

Lainasin kirjastosta tämän teoksen, mitä en omasta mielestäni ollut aikaisemmin lukenut. Iisalmen serkku ja muita kertomuksia koostuu pienoisromaaneistä sekä novelleista. Minulle tämä oli hyvin eriliainen Utrio-kokemus, mitä aikasemmat ovat olleet. Toisaalta samat teemat olivat läsnä: historia, rakkaus ja säätyjäykkyys. Mutta mukana oli myös uutta. Ehkä Utrio on halunnut kokeilla näissä kertomuksissaan jotain erilaista. Teos on julkaistu 1996, alempana kerron myös kyseisen tarinan kirjoitusvuoden.

Iisalmen serkku (1975) kertoo savosta Helsinkiin saapuvasta Lovisasta, joka on tottunut komentamaan ja käskemään kuin mies. Mukana pyörii sukulaisia ja sulhasia, ja lopulta kaikki löytävät onnellisesti puolison itselleen, vaikka kaksintaistelukin on uhkaamassa.

Luisa (1982) on unohdettu moneksi vuodeksi Viipuriin ranskalaiseen naistenopistoon kunnes eräänä päivänä opistolle saapuu nuori ja komea mies, opettajattaren veli. Pian saapuu myös lähetti, joka kertoo Luisan isän olevan kuolemaisillaan. Matkalla Helsinkiin Luisa kohtaa tulevan aviomiehensä, ja vaikka isä on kuollut ja äitipuoli aiheuttaa hankaluuksia ja Luisaa kierrätetään kyöhien sukulaisten luona, hänen tarinansa päättyy onnellisesti.

Agneta rakastuu (1980) on pieni tarina Agnetasta, joka rakastuu maalaajaan yhden taideteoksen perusteella. Rakkaus ei saa vastakaikua, sillä mestarilla on jo vaimo ja liuta lapsia. Agneta säilyttää kuitenkin kasvonsa tilaamalla suhlaselleen uuden maalauksen.

Rakas Thea (1982). Vanha isä, korskeat tyttäret ja taloudenhoitaja Thea. Kateutta ja ahneutta, jokainen ajamassa omaa etuaan.

Ihana köyhyys (1981) kertoo Juliasta ja ilkeästä ätdistä, joka on pimittänyt vuosia Julian perintörahoja. Kunnes tyttö rohkaistuu ja löytää kätkön. Siitä alkaa uusi mahdollisuus.

Ruusukupit (1979) on pikku tarina kyökistä, missä uutta piikaa opetetaan talon tavoille. Mitä saa sanoa ja mitä ei, kuinka herrasväkeä puhutellaan ja tuhansia muita pikkuasioita joista nuoren tytön pää menee pyörälle. Kahvi höyryää kauniissa rusukupeissa.

Rautalilja (1979) on pienoisromaani. Mielenkiintoinen kokeilu Utriolta kertoa tarinaa useiden eri päähenkilöiden kautta. On talousmatami, patruunan tytär, masuunimestari, merikapteeni, torpparin emäntä, pappilan mamseli ja koulumestari ja kaikilla on oma siteensä rautaruukkiin. Tämä on minulle siitä harvinainen ja erilainen Utrion tarina, että mukana on enemmän köyhyyttä, kurjuutta ja seksiä, kun missään muussa. Myös henkilöhahmot ovat erilaisia, ilkeämpiä ja kierompia, luotaantyöntävämpiä. Siksi ajattelinkin, että tämän täytyy olla jonkunlainen kokeilu, sillä minusta tämä ei ole ollenkaan sitä Utriota mistä minä pidän eniten. Tarinassa oli tietenkin pääkonnat, ne inhottavat ihmiset, joiden piti saada opetus. Mutta tarinan nuori sankari ja sankaritar olivatkin omalla tavallaan ahneita ja laskelmoivia. Lisäksi sankarin tapa maata lähes jokainen vastaantuleva nainen oli "vastoin tapoja", tai sitä tapaa mihin itse olen tottunut tämmöisissä kirjoissa. No, vanhempi sankari ja sankaritar (masuunimestari ja talousmatami) olivatkin sitten ne "oikeat" rakastavaiset, jotka saivat onneksi toisena kuten asiaan kuuluikin. Tarinan paras anti oli kuitenkin rautaruukin toiminnan tarka kuvaaminen. Pidän näistä oikeista historiallisista faktoista, joiden mukana voin itsekin oppia aina vähän jotain uutta.

Omassa kirjahyllyssä marraskuusta 2015 alkaen.

torstai 4. syyskuuta 2014

Leena Lehtolainen: Kuusi kohtausta Sadusta

Olen suuri Lehtolais-fani, ja olen lukenut, tai kuunnellut, kaikki hänen teoksensa. Tietenkin Maria Kalliot ovat niitä suosikkejani, mutta osaa Lehtolainen muutakin. Tämän teoksen suhteen olin hieman skeptinen, sillä luin aikaisemmin tänä vuonna jonkun haastattelun, missä Lehtolainen sanoi, että tämän teoksen aikana hän halusi kokeilla erilaisia asioita ja leikitellä jollain jutuilla. Ihan tarkkaan en enää tuota haastattelua muista, mutta sen tunteen muistan mikä siitä jäi. Niinpä en heti rynnännytkään kirjakauppaan ostamaan Kuusi kohtausta Sadusta teosta, vaan varasin sen kirjastosta.

Eilen sain kirjastolta viestin, että teos olisi noudettavissa, äänikirjana. Mutta positiivinen yllätys odottikin pikalaina hyllyssä, kun samainen teos oli myös kirjana. Lainasin molemmat ja ajattelin, että aloitan lukemaan kirjaa ja sitten jos se jostain syystä tökkii, niin siirryn äänikirjaan. No, huoli oli turha, sillä ahmaisin kirjan kahtena suupalana.

Mitä voi sitten sanoa itse teoksesta? Se oli hyvä, erilainen, erikoinen ja hämmäntävä. Kuusi kohtausta Sadusta on näytelmä, mutta samalla siinä kerrotaan näyttelijöiden ja heidän tosielämän roolihahmojen ajatuksia. Itse näytelmä kertoo taiteilija Satu Savinaisesta. En tiedä miksi itse ajattelin, että Satu Savinainen on sama kuin Miina Äkkijyrkkä, vaikka missään ei ollut tämmöisiä viittauksia. Näytelmä kuvaa Sadun elämän läpileikkauksina aina kouluvuosista viimeisimpään miesystävään. Mukana on avioliitto, sen hajoaminen, lapsi, työ taitelijana sekä jokunen miesjuttu.

Henkilöhahmoja oli paljon. Oli "oikea" Satu, ja Aino, joka näytteli Satua. Vilja, Jukka, Jussi, Heikki, Tiina ja monia muita, sekä tietenkin heidän näyttelijänsä. Yllättävän hyvin tämä henkilöpaketti pysyi kuitenkin kasassa. Kerronta eteni kronologisesti näytelmän mukaan, vaikka välillä käytiinkin fiilistelemässä jonkun hahmon ajatuksilla. Juonellisesti teoksessa ei ollut mitään suuria yllätyksiä tai koukkuja. Ja oikeastaan koko juoni oli aika pliisu. Lopuratkaisu ei myöskään yllättänyt, sillä olin jotenkin ajatellut, että sieltä voisi löytyä joku isompi yllätys. Jossian vaiheessa olin varma, että Satu itse kirjoittaa näytelmää ja muiden henkilöiden ajatuksia, olisi ollut hienoa kun lopussa koko kertomus olisi paljastunut Sadun omaksi saduksi itsestään. Yritin myös etsiä sanojen satu/Satu ja kuusi/Kuusi leikittelyä, mutta en huomannut mitään riittävän selkeää.

Kuten sanottu, teos oli hyvä, mutta ei mitenkään hirmuisen hyvä. Taattua tavaraa hyvältä kirjoittajalta. Häiritsevänä piirteenä oli punk-asenteen työntäminen teokseen. Eikös se ole niitä Maria Kallio-juttuja? Samoin jotkin muut pikkujutut paljastavat teksin Lehtolaisen omaksi. Toisaalta on hienoa, että kirjailijalla on omat erityispiirteensä, mutta samojen asioiden esiin tuominen jokaisessa teoksessa menee jo tarpeettomuuden puolelle. Tarkoitan siis mm tuota punkkia.

Voi olla, että tämä vielä jonain päivänä päätyy omaankin kirjahyllyyn. Tai sitten ei. Ehkä pitäisi kuitenkin kuunnella teos vielä äänikirjana tähän päälle, jos sieltä löytyisikin jotain uutta?

maanantai 1. syyskuuta 2014

Agatha Cristie: Murha Mesopotamiassa

Lainatu äänikirjana kirjastosta. Poiroit-tarina.

Ympäristönä argeloginen kaivaus, missä tapahtuu murha. Poirot sattuu olemaan lähettyvillä, joten hänet kutsutaan hätiin sillä murhaaja näyttäisi olevan joku retkikunnan jäsnistä. Kertojana tässä tarinassa on ihastuttava sairaanhoitajatar Amy Leatheran, joka on kutsuttu murhatun rouvan seuraksi.

Monelta retkikunnan jäseneltä löytyisi niin motivaatiota kuin tilaisuuttakin toteuttaa murha. Mutta kun tapahtuu toinen murha, niin Poirot viimein ovaltaa kuinka ovelasti ensimmäinen rikos on suoritettu.

Kuunneltuna miellyttävä, vaikka lukijana olikin Pekka Autiovuori. Hieman kesti tottua toisenlaiseen "Poirot-ääneen", mutta hyvin luettu :)

tiistai 19. elokuuta 2014

Kaari Utrio: Vendela

Ensimmäinen ikinä lukemani Kaari Utrion teos oli Vendela. Tämä tapahtui noin vuonna 2000, minkä jälkeen olen niin lukenut kuin kuunnellut äänikirjana (c-kasetteina) teoksen aika monta kertaa. Teinpä joskus opiskeluaikoina jonkin esitelmänkin teoksesta :) Vendela kuitenkin koukutti minut keskiaikaan sekä Utrion tuotantoon. Lisäksi luin jostain, että henkilöhahmoista juuri Vendela on Utriolle itselleen eräs rakkaimmista.

Vendela Dalhus on nuori, kaunis ja orpo neito Turussa. Hän asuu armosta ankaran setänsä, kaniikki Nicolaus Kurjen talossa yhdessä tätinsä kanssa. Vendelan täti kuitenkin kuolee, ja neito joutuu toisten sukulaisten luo kauas Viipuriin. Matkasaattuetta, missä Vendelan on määrä Viipuriin matkustaa, saattaa maan ylhäisiin kuuluva ritari Hartman Garse. Neito ja ritari ystävystyvät, etenkin kun Vendela viisaudessaan osaa parantaa ritaria vaivaavan kurkkukivun. Viipurissa Vendela kuitenkin pudotetaan takaisin maan kamaralle ja Hartman rakastuu kauniiseen Ilianaan. Yllättäen Vendela kutsutaan isänsä kuolinvuoteen ääreen, vaikka neito on luullut olevansa jo pitkään orpo. Isä kuitenkin kuolee ja Vendelalle selviää, että hänen juuri perimänsä linnoitus on todellisuudessa merirosvojen pesäpaikka. Hartman tahollaan huomaa ettei Iliana ollutkaan sellainen vaimo kun hän kuvitteli. Iliana kuolee ja Hartman määrätään tuhoamaan merirosvojen linnoitus. Lopulta Vendela ja Hartman saavat toisensa, kuten kunnon rakkaustarinassa pitääkin.

Teos on yhtäaikaa sekä historiallinen, että romanttinen. Utrio on tarkka kuvatessaan historiallisia tosiasioita, ja mukana on myös historiallisia henkilöitä. Oikeastaan kirjan niin sanottuna historiallisena juonena on Bo Johnsson Gripin valta-asema Suomessa. Rakkaspuolella valtaa pitää tietenkin Vendelan ja Hartmanin tarina, mutta mukaan mahtuu myös romanttinen pätkä itsensä Bo Johnssonin elämästä, olipa se sitten totta tai ei.

Teoksena Vendela on kevyt, verrattuna Utrion suurempiin keskiaikaromaaneihin. Vendelassa ei kuitenkaan mennä älyttömyyksiin juonenkäänteiden kanssa, vaan kaikki on sopusoinnussa keskenään. Lukija saa jännittää lähes viime metreille saakka kuinka rakastavaisten käy. Itseäni kiehtoi myös suuresti Urtion viljelemä keskiaikainen sanasto, joka onkin myöhemmin tullut tutuksi hänen tuotantonsa kautta.

Tätä teosta voin suositella lämpimästi kaikille historiasta ja rakkaudesta kiinnostuneille :)

Agatha Chistie: Neiti Marplen viimeinen juttu

Kirjastosta lainattu äänikirja. Neiti Marplen tarinat eivät ole kiinnostaneet minua niin paljon kuin Poirot-jutut, mutta näitäkin olen kuunnellut nyt tänä vuonna joitakin. Äänikirjoissa merkittävä rooli on lukijalla. Onneksi näissä Christien teoksissa lukijana on Lars Svedberg, jonka ääni on aivan omaa luokkaansa.

Tässä tarinassa Neiti Marple kohtaa vuosikymmeniä vanhan murhan. Hän pohtii pitkään kannattaako juttuun tarttua ollenkaan, mutta koska asiat etenevät omalla painollaan, vanhat tapahtumat nousevat pintaan.

Lapsuutensa pienessä englantilaisessa kylässä viettänyt Gwenda palaa "kotiin" monien ulkomailla vietettyjen vuosien jälkeen. Vähitellen muistot valtaavat hänen mielensä, ja hän on aivan varma, että on nähnyt lapsena murhan. Gwendan tuore aviomies ryhtyy innolla selvittämään mysteeriä, ja myös Neiti Marple saapuu varta vasten paikalle ratkomaan rikosta.

Kuten arvata saattaa, syyllinen saadaan kiinni lopulta, vaikka läheltä pitää ettei Gwendan käy hullusti ennen sitä. Mukava tarina, vaikka itse epäilinkin oikeaa syyllistä jo jossain vaiheessa.

Agatha Christie: Syyttävä sormi

Kirjastosta lainattu äänikirja. Tämän piti olla Neiti Marple juttu, mutta aika kauan sai odotella Marplen ilmestymistä ;) Lisäksi tämä on kuulema Christien oma suosikki.

Sisarukset Jerry ja Joanna asettuvat pieneen kylään toipumaan Jerryn sotavammasta. Pian kyläläiset alkavat saamaan nimettömiä kirjeitä. Sitten tapahtuu ensimmäinen itsemurha, jota seuraa oikea murha. Kaikki ovat ymmällään ja syyllistä etsitään uutterasti. Lopulta niin kirjeiden kirjoittaja kuin murhaajakin sekä motiivi palajstuvat. Jerry löytää myös onnensa ja päättää jäädä kylään asumaan.

Taattua Christie-laatua ja äänikirjana oikein sopiva.

Xinran: Kiinan kadotetut tyttäret

Toimittajana Kiinassa työskennellyt Xinran on koonnut tositarinoita täynnä olevan teoksen Kiinan yhdenlapsen-politiikasta ja etenkin tyttöjen kohtaloista. Kymmenen äidin tarina tyttäristään pysäyttää lukijan miettimään omaa elämäänsä ja asemaansa naisena, äitinä ja tyttärenä.

Teoksessa käsitellään niin maaseudulla vallitsevia tapoja, kuin kaupungissa asuvien painetta yhden lapsen politiikan tähden. Kirjan mukaan maaseudulla on normaalia surmata syntynyt tyttövauva heti, ellei äiti ole aiemmin synnyttänyt poikaa. Esikoisen on oltava poika, sillä vain pojasta perhe saa tuen ja turvan. Osa kiinalaistytöistä hylätään orpokoteihin, sillä yhteiskunta ei salli yksinäisen naisen pitävän lasta, eikä nainen pääse naimisiin, mikäli hänellä on lapsi riesanaan. Näitäkin tyttöjä on kuitenkin rakastettu, mutta julma politiikka sanelee normit.

Surullisin tapaus kirjassa oli kertomus junassa matkustavasta perheestä. Isä piti pientä tytärtään tiukasti sylissä, silitti selkää ja halasi. Eräällä asemalla Xinran huomaa tytön junalaiturilla vilkuttamassa, mutta jonkin ajan päästä isä kävelee häntä vastaan junan sisällä. Kuinka joku saattaa hylätä oman lapsensa junalaiturille? Kuinka naiset kestävät raskauden, synnytyksen ja luopumisen tuskan?

Teoksen luettuani olisin ollut valmis adoptoimaan tuollaisen hylätyn kiinalaistytön. Pohdin myös, mitä minä tai muut voimme tehdä, että tilanne Kiinassa muuttuisi ja äidit saisivat pitää tyttärensä.

En usko, että kukaan pystyy lukemaan tätä teosta ilman nenäliinaa. Vaikka tämä koskettaa, se kannattaa silti avata ja tutustua maailmaan, jota meillä Suomessa ei tarvitse miettiä.

Torey Hayden: Nukkelapsi

Tositapahtumiin perustuva Torey Hayden tarina. Vaikka aihe oli taas rankka, en voinut olla pitämättä.


Venus ei puhu, ei reagoi, eikä kommunikoi. Hän osaa kyllä liikkua, sekä puhua, mutta ei vapaaehtoisesti. Torey Haydenin erityisluokka on taas täynnä vauhtia, kun uusi lukuvuosi alkaa. Mukana on ongelmalapsia, joista Venus nousee keskeisimmäksi. Välillä Venus jättää tulematta kouluun, ja myös Toreylle selviää pikkuhiljaa perheen taustat. Asuntovaunussa asuva perhe, monta lasta (kaikki ongelmaisia) ja omalaatuinen isosisko Wanda, joka kutsuu Venusta "kauniiksi lapseksi".

Vähitellen Torey saa houkuteltua Venuksen ulos kuorestaan. Kahdenkeskiset hetket tytön kanssa kasvattavat luottamusta ja Venus ryhtyy oma-aloitteisesti kommunikoimaan. Työ ei ole helppoa, ja välillä tulee takapakkia. Teoksen lopulla Venus joutuu sairalaan, ja vihdoinkin myös viranomaiset puuttuvat omituisen perheen elämään. Lapset pääsevät sijaiskoteihin ja vanhemmat joutuvat vastuuseen tekemistään kauheuksista.

Peter Franzén: Samoilla silmillä

Jatkoa Peter Franzénin ensimmäiselle teokselle Tumman veden päällä. Tämänkin kuuntelin äänikirjana, kuten tuon ensimmäisenkin. Ja sattuipa sellainen moka, että yksi levy jäi vahingossa välistä. Tätä en huomannut ennen kuin olin kuunnellut kirjan loppuun, joten kertoo ehkä myös siitä, minkälainen teos oli kyseessä.

Tässä Pete on jo teini-ikäinen. Tytöt, juominen, tupakka ja nyrkkeily kiinnostavat. Teos on rakennettu hieman eritavalla kun edellinen, sillä kerronta vaihtelee Peten, äidin ja isän välillä. Kaikkien tarinat nivoutuvat lopulta yhteen ja lukijalle (kuulijalle) maalataan ruusuinen kuva onnellisesta elämästä.

Itse olen sitä mieltä, että Franzénin olisi kannattunut jättää omaelämäkerrallinen kirjoittaminen vain tuohon yhteen teokseen. Tumman veden päällä toimi vielä hyvin, mutta tämä Samoilla silmillä oli ehkä hieman turha. Tietenkin todellisille Franzén-faneille varmasti mukava lukukokemus.

Lisa R. Jones: Inside out -trilogia

Lupaan itselleni, että tämä on viimeinen "tämmöinen" trilogia minkä ostan tai luen. Olisi pitänyt uskoa vaistoa, etteivät nämä ainakaan parane. Kovasti hehkutetaan, mutta perus-Harlequin-tavaraa nämä kaikki taitavat olla, valitettavasti.

No, Inside out -trilogia pitää sisällään kirjat Ihosi alla, Sisälläni ja Paljastus. Kuten arvata saattaa, päähenkilönä on nuori nainen sekä komea ja salaperäinen mies. Tällä kertaa tapahtumat sijoittuvat taide-maailmaan. Sara rakastaa taidetta ja pääsee kuin sattumalta suureen taidegalleriaan töihin. Ensin on hieman epäselvää kumpi kirjan komistuksista on Saran unelmien mies: taidegalleristi Mark vai taiteilija Chris. No, Chris vetää pidemmän korren.

Saran ja Chrisin tarinan rinnalla seurataan myös salaperäisen Rebeccan tarinaa päiväkirjan kautta. Sara on muuten perinyt juuri Rebeccan työn galleriassa, ja tietenkin myös Mark on jollain tavalla juonessa mukana alusta loppuun. Chrisillä on tietenkin omat ongelmansa ja Sara lupaa eheyttää hänet.

Sarjan viimeinen osa, jossa luvataan SE suuri paljastus, on aikamoinen lässäys. Paljastus ei ole (minusta) mitenkään päätähuimaava tai erikoinen. Ja sitä seksiäkin on, mutta... Jospa nyt muistaisin pysyä näistä tämän tyyppisistä kirjoista erossa.

maanantai 18. elokuuta 2014

Gillian Flynn: Kiltti tyttö

Tätä teosta on kehuttu paljon, joten päätiin hankkia sen omaan kirjahyllyyni. No, nyt se on siellä, vaikka en pitänytkään kirjasta.

Amy katoaa hänen ja Nickin viisivuotishääpäivänä. Katseet kohdistuvat tietenkin aviomieheen, ja Nickin onkin löydettävä vaimossa mahdollisimman pian, joko elossa tai kuolleena. Tarina etenee ensin Nickin ja Amyn päiväkirjamerkintöjen muodossa. Myöhemmin tulee myös lisää näkökulmia. Amyn kohtalo selviää ja tarina saadaan jonkinlaiseen päätökseen.

Itse en kokenut missään vaiheessa mitään erikoita "ahaa"-yllätystä. Henkilöhahmot olivat ärsyttäviä, mutta niin niiden varmaan pitikin olla. Kieli ei ollut oikein mukaansatempaavaa, vaan kirjaa piti todellakin lukea. No, miksi sitten luin tämän edes loppuun? Koska en vain osaa jättää aloitettua kirjaa kesken, ja toisaalta olin myös kiinnostunut loppuratkaisusta. Tämä taisi kuitenkin jäädä ko. kirjailijan ainoaaksi lukulistallani.

Milja Kaunisto: Synnintekijä

Vannoutuneena Kaari Utrio-fanina olen kiinnostunut keskiaikaisista teoksista. Niinpä bongatessani Milja Kauniston Synnintekijä-pokkarin alesta, päätin kurkistaa toisenlaiseen keskiaikaan.

Synnintekijä kertoo Olavi Maununpojan, tai Olaus Magnuksen, nuoruudesta Pariisin yliopistossa. Nuori pappi ystävystyy pian älykkään Miracle-nuorukaisen kanssa, joka pyytääkin Olauksen kesäksi etelä-Ranskaan perintölinnaansa. Täällä Olaukselle avautuu aivan uusi maailma ja hän joutuu pohtimaan mitä hän elämältään oikein haluaa.

Teos ratsastaa seksillä, ehkä vähän liiankin kanssa. Jossain vaiheessa ajattelin, että ehkä tässä on vihdoinkin keskiaikainen homo-teos, mutta... Jokainen voi itse lukea kuinka Olauksen käy viettelyksen tiellä. Oma mielipiteeni kuitenkin on, että vaikka seksi onkin nykypäivää, niin tämän tyyppisessä kirjassa sitä oli ehkä turhankin paljon. Itse historia jäi sivurooliin, ja päällimmäinen ajatus olikin, että tässä on kirja, mihin on otettu historiallinen henkilö, historiallinen miljöö ja paljon mielikuvitusta ja tuota seksiä.

Tosin saattaa olla, että jossain vaiheessa "sorrun" lukemaan jatko-osan, Kalmantanssin. Ja käsittääkseni sarjaan olisi tulossa vielä kolmaskin osa.

Joël Dicker: Totuus Harry Quebertin tapauksesta

Näköjään tämän blogin postaukset eivät etene samassa järjestyksessä missä olen teokset lukenut. Mutta haittaakohan se ;) Tästä kirjasta on kuitenkin pakko kirjoittaa heti tuoreeltaan (ja kun vihdoinkin olen taas päässyt koneen ääreen).

Ystäväni suositteli Joël Dickerin Totuus Harry Quebertin tapauksesta -teosta ja lainasi myös kirjan minulle. (Tosin ostan tämän varmaan jossain vaiheessa omaankin kirjahyllyyni.) Ja tämä oli todellakin teos, mikä teki mieli ahmia. Hieman aluksi arkailin kirjan paksuutta, mutta kuten arvata saattaa niin lopussa olisin toivonut että sivuja olisi ollut vielä muutama sata lisää. No, en ehkä oikeasti, sillä teos oli juuri sopiva paketti.

Teoksessa päähenkilönä esiintyy nuori kirjailija, Marcus Goldman, joka on kirjoittanut erittäin onnistuneen esikoisteoksen ja noussut näin koko Amerikan suosikiksi. Toinen teos ei ota syntyäkseen, että "valkoisen paperin kammo" on iskenyt kirjailijaan. Hän päättää pyytää apuun ystävänsä ja entisen yliopisto-opettajansa Harry Quebertin. Vierailu New Hampshiren Auroraan verestää vanhoja muistoja, mutta kirjoittaminen ei siltikään luonnistu. Muutamaa kuukautta myöhemmin Harryn puutarhasta löytyy nuoren tytön ruumis, tytön joka on kadonnut vuonna 1975. Harry pidätetään ja käy esille, että Harryllä ja tytöllä, Nolalla, on ollut suhde kesällä 1975 juuri ennen Nolan katoamista. Marcus palaa Auroraan ystävänsä tueksi ja ryhtyy selvittämään 33 vuotta vanhaa rikosta.

Teos on yhtäaikaa murhamysteeri, rakkaustarina, kirja kirjoittamisesta, kuuluisuudesta ja ystävyydestä. Todella harvoin saa lukea näin onnistunutta tekstiä esikoiskirjailijalta (joka on muuten ranskalainen ja 28-vuotias!). Tietenkin suuri merkitys on myös suomentajalla, ja mielestäni Anna-Maija Viitanen on onnistunut erinomaisesti työssään.

Juonen edetessä lukijan eteen heitetään yhä uusia todistusaineiston osia. Paljastuu yhtä ja toista niin Nolasta, Harrystä kuin muistakin teoksen hahmoista. Marcuskin löytää jälleen kirjoittaminen riemun. Kuten hyvään kirjaan kuuluu, murhamysteeri ratkeaa ja kaikki langanpäät solmitaan lopussa hyvään pakettiin. Lukijaa ei kuitenkaan aliarvioida missään vaiheessa, eikä loppuratkaisusta tule sellainen rautalangasta-väännetty-olo.

Kirja mitä voin todellakin suositella!

Ps. Teoksen ehkä kaikista parhain anti on se, ettei tässä mässäillä seksillä. Ei sitten lainkaan! Ja samalla teos todistaa sen, ettei seksi ole todellakaan "se syy" miksi kirjoja luetaan.

// Omassa kirjahyllyssäni 3.2.2016 alkaen!

Kim Hyun Hee: Sieluni kyyneleet

"Taas" yksi Pohjois-Korea kirja, taisi olla ensimmäinen ajatukseni, kun tuttu kirjamyyjä suositteli tätä. Koska Pohjois-Korea kuitenkin kiinnostaa, niin päätin ostaa pokkarin keväällä ja silloin myös luin tämän.

Teos on tositarina pohjoiskorealaisesta naisesta, joka toimi terroristina ja osallistui matkustajakoneen tuhoamiseen vuonna 1988, juuri ennen Soulin (Etelä-Korea) Olympialaisia. Kirjassa kuvataan Kim Hyun Heen elämää lapsena, kuinka hänet valittiin vaativaan erikoiskoulutukseen, miten koulutus eteni sekä kuinka terroriteko todella tapahtui. Myös terroriteon jälkeinen aika Etelä-Koreassa käydään läpi.

Teos oli suhteellisen nopealukuinen, vaikka aikaisemmat P-Korea-lukukokemukset ovat olleet aika hidaslukuisia. Joko informaatiota tuosta uskomattomasta yhteiskunnasta on tullut jo tarpeeksi, tai sitten tässä kirjassa nuo kauheudet oli sivutettu sujuvasti. Tosin tuosta erikoiskoulutuksesta lukiessa tuli välillä aika jamesbondiolo ;) Ehkä se todellakin oli sellaista akrobatiaa.

tiistai 10. kesäkuuta 2014

Liza Marklund: Vastalauseita

Vastalauseita on Liza Marklundin kolumneista koottu teos. Monissa teksteissään hän ottaa kantaa Ruotsin oikeusjärjestelmään, käsittelee erilaisia rikoksia, mutta kiihkeiden nasiin ja lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa.

Ostin tämän kun halvalla sain ;) No joo, olin ystäväni kanssa kiertelemässä kauppoja ja tämä oli todellakin vain 4,95€, joten ostopäätös oli helppo. Muutoin tuskin olisin ostanut, saatikka lukenut tätä. En yleensä ole tällaistan kolumnien ystävä, mutta Marklundin aiheet ovat mielenkiintoisia ja huomion arvoisia. Onneksi hän jaksaa taistella väsymättömästi vääryyttä vastaan!

Kati Hiekkapelto: Kolibri

Uusi suomalainen naisdekkaristi. Huomasin tämän esikoisteoksen jo keväällä, mutta odotin että ilmestyisi pokkarina. Lopulta ostin kuitenkin Miki-kirjana, kun halusin päästä tutustumaan uuteen hahmoon.


Anna Fekete on lapsena Suomeen muuttanut Jugoslavian unkarilainen. Hän on kouluttautunut poliisiksi ja saanut nyt ensimmäisen vakipaikkansa rikostutkinnasta. Vastassa on tietenkin perus-persu työpari, joka laukoo mielipiteensä päin Annan naamaa. Lisäksi Anna saa heti vastaansa omituisen murhan. Lenkkeilijä on tapettu kesken lenkin kylmäverisesti ja taskusta löytyy omituinen koru. Murhia tapahtuu vielä kaksi ennen kuin rikollinen saadaan kiinni.

Toinen taustalla pyörivä juttu koskee Suomessa asuvaa kurdiperhettä. Anna on varma, että perheen teini-ikäinen tytär pakkonaitetaan, mutta todisteita ei ole riittävästi. Anna päättää pitää itse perhettä silmällä.

Pidin teoksen tyylistä. Myös loppu saa kiitosta, se yllätti lukijan mutta ei ollut mitenkään yliampuvan ärsyttävä. Hommat saatiin vedettyä kivasti pakettiin, mutta hieman jäi nälkä lukea lisää. Onneksi Hiekkapelto on julkaissut jo toisenkin Anna Fekete-dekkarin, joten eiköhän sekin jossain vaiheessa eksy kirjahyllyyni.

Astrid Lindgren: Ronja, ryövärintytär

Sinä yönä jona Ronja syntyi, kävi ukkonen kallioiden yllä...

Osaan tämän kirjan luultavasti niin etuperin kuin takaperinkin. Olen kuunnellut tämän varmaan kymmenen kertaa äänikirjana viimeisen kahdenkymmen vuoden aikana. Sekä lisäksi tietenkin lukenut pari kertaa. Aivan ehdoton suosikkini, jonka otin taas pitkästä aikaa kirjastosta lainaan ja kuuntelin. (Aivan kuin minulla ei olisi muuta luettavaa tai kuunneltavaa!!)

Ronjan tarina on varmasti kaikille tuttu. Seikkailut Matiaksen metsässä, Brikiin tutustuminen, ryövärielämän hyvät ja huonot puolet, vapaus, ilo ja rakkaus ovat kirjan keskeisiä asioita. En osaa sanoa mikä tässä vetää puoleensa kerta toisensa jälkeen, mutta jokin taika kirjassa on. Pidän toki muistakin Lindgrenin kirjoista, mutta tämä on suosikkini :)

Nyt katsoin myös pitkästä aikaa elokuvankin kuuntelun päälle. Ärsyttävää oli, etteivät ajattarat olleet ajattaroita vaan harpyjoja ja männiäiset harmajaisia. Muutoin elokuva ansaitsee kiitosta, sillä se on uskollinen aluperäiselle tekstille ja toteutus on hieno.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...