Viimeinen osa Twilight-sarjassa, ja minusta näistä ehdottomasti paras. Tietenkin sarjan ensimmäinen, Houkutus, on myös erittäin hyvä ja koukuttava. Mutta tässä on vain sitä jotain, kaikki saadaan päätökseen, ei jää huonoja fiiliksiä oikeastaan mistään. Taidan ehkä olla vähän yli-romantikko kun tykkään tällaisista siirappisen imelistä loppuratkaisuista.
Tässä teoksessa Bella ja Edward saavat viimein toisensa, kaikilla mahdollisilla tavoilla. Kauniit häät, ihana häämatka ja vihdoinkin fyysinen yhteys. Mutta sitten tapahtuu jotain, mitä kukaan ei ollut osannut ajatella: Bella tulee raskaaksi!
Tässä vaiheessa siirrytään Jacobin näkökulmaan kerronnassa. Kuinka Jacob näkee Edwardin kärsivän, kuinka Jacob lähtee ihmissusien laumasta perustaen oman lauman suojellakseen Bellaa, kuinka Jacob on valmis tuhoamaan olion, joka satuttaa Bellaa. Ja sitten tapahtuu taas odottamattomin: Jacob leimautuu Bellan ja Edwardin tyttäreen.
Bella muutetaan vampyyriksi, ja on mielenkiintoista lukea hänen kokemuksistaan sekä erityisesti itsehillinnästä, mikä menee jopa niin pitkälle että Bella uskaltaa tavata isänsä. Ettei kaikki menisi kuitenkaan liian helpoksi, niin Alice saa näyn että Italian vanhat vampyyrit tulevat pian. He ovat kiinnostuneita onko Bella pitänyt lupauksensa ja lisäksi heitä kiinnostaisi tehdä myös erinäisiä "hankintoja". Kun eräs vamyypi kantelee heille Bellan ja Edwardin tyttärestä, he saavat loistavan syyn vierailulleen.
Cullenit haluavat välttää taistelun, mutta eivät ole kuitenkaan valmiita antamaan periksi. He pyytävät ystäviään todistajiksi paikalle. Kun italialaiset viimein saapuvat Bellan rinnalla seisoo useita vampyyrejä sekä tietenkin ihmissusilauma. Kuten arvata saattaa, kaikki päättyy hyvin ja Bellalla ja Edwardilla on ikuisuus aikaa olla yhdessä onnellisina.
Vaikka tämä on mielestäni sarjan paras kirja, ei tämäkään ole täydellinen. Loppupuolella Bellan oli vähän liiankin helppo olla ilman verta. Ikään kuin kirjailija olisi unohtanut, että hän on muuttanut Bellan vampyyriksi. Lisäksi en voinut olla miettimättä, eikö tätä teosta olisi voinut kuitenkin jakaa kahteen erilliseen kirjaan? Tapahtumia oli niin paljon, että osa mielenkiintoisista asioista jäi väkisinkin vaille riittävää huomiota. Olisi ollut mukavaa lukea enemmänkin muista vampyyriestä ja heidän taustoistaan. Lisäksi ihmissusi-suhteet olisi voinut selkeyttää etenkin loppupuolella. Miten Samin ja Jacobin välien käy? Onko alueella jatkossa kaksi laumaa?
Ainahan sitä lukee mielellään onnesta ja autuudesta, vaikka tajuaakin että omankin mielikuvituksenkin varaan voi jättää asioita. Tässä tapauksessa minua ehkä kiinnostaisi tietää hieman enemmän Bellan arjesta vampyyrinä. En pistäisi pahakseni, jos tarinaan tulisi jonain päivänä jatkoa, välttämätöntä se ei ole, mutta lukisin sen kyllä mielelläni.
keskiviikko 13. toukokuuta 2015
tiistai 12. toukokuuta 2015
J. K. Rowling: Harry Potter ja salaisuuksien kammio
Saimme juuri lapsen kanssa päätökseen tämän toisen Harry Potterin. Tuntuu hyvältä lukea näitä ääneen, vaikka tarina onkin minulle ennestään tuttu. Ehkä juuri se, kun tietää mitä tulee tapahtumaan, helpottaa ääneen lukemista.
Harryn toinen vuosi Tylypahkan noitien ja velhojen koulussa. Kaikki tuntuu menevän heti alusta asti pieleen, Harry ei ole kuullut ystävistään Ronista ja Hermionesta mitään koko kesän aikana. Sitten kun on viimein aika lähteä pikajunalla kouluun, Harry ja Ron eivät pääsekään laiturille 9 ja 3/4. He ottavat vastoin kaikkia sääntöjä "lainaan" Ronin isän lentävän auton ja pääsevät Tylupahkaan, jossa saavat hirveät haukut opettajilta sekä tietenkin Ronin vanhemmilta. Pikkuhiljaa Harrylle selviää, että kaiken takana on salaperäinen kotitonttu Dobby, joka ei suostu paljastamaan kenen perheen palveluksessa on, mutta vakuuttaa että hän yrittää vain suojella Harrya.
Ehkä pahinta Harryn kouluvuonna on uusi pimeyden voimien suojautumisen opettaja Gilderoy Lockhart, lipevä ja omahyväinen komistus. Lopulta Lockhartinkin ulkokuori repeytyy, kun olisi aika käydä tosi toimiin. Onneksi Ronin rikkinäinen taikasauva tekee temput ja Lockhart menettää muistinsa.
Tylypahkassa tapahtuu kuitenkin kummia, salaisuuksien kammio on avattu ja useat koulun oppilaat ovat kangistuneet. Huhutaan, että kammiossa asuu hirviö ja Harry kuulee kummallisia ääniä seinien sisästä. Ääniä, joita kukaan muu ei kuule. Lopulta Harry, Ron ja Hermionekin (kangistuneisuudesta huolimatta) onnistuvat selvittämään salaisuuksien kammion salaisuuden, taistelemaan sitä, ja samalla taas kerran myös lordi Voldemortia vastaan.
Jos ajattelen teosta puhtaasti teknisestä näkökulmasta, niin parannusta ensimmäiseen on tapahtunut huimasti. Kieli ja kerronta on selkiytynyt ja juonikin parantunut hieman. Todella jännittäviähän nämä teokset ovat, siitä ei pääse mihinkään. Tässäkin on ehkä omalla tavallaan tietynlaista lapsellisuutta ilmassa, etenkin kun tietää mitä tulevissa kirjoissa tulee tapahtumaan.
Saa nähdä, saako tämä lukija aloittaa seuraavan kirjan ääneenlukemisen lapselleen. Toivon kovasti, että saisin.
Harryn toinen vuosi Tylypahkan noitien ja velhojen koulussa. Kaikki tuntuu menevän heti alusta asti pieleen, Harry ei ole kuullut ystävistään Ronista ja Hermionesta mitään koko kesän aikana. Sitten kun on viimein aika lähteä pikajunalla kouluun, Harry ja Ron eivät pääsekään laiturille 9 ja 3/4. He ottavat vastoin kaikkia sääntöjä "lainaan" Ronin isän lentävän auton ja pääsevät Tylupahkaan, jossa saavat hirveät haukut opettajilta sekä tietenkin Ronin vanhemmilta. Pikkuhiljaa Harrylle selviää, että kaiken takana on salaperäinen kotitonttu Dobby, joka ei suostu paljastamaan kenen perheen palveluksessa on, mutta vakuuttaa että hän yrittää vain suojella Harrya.
Ehkä pahinta Harryn kouluvuonna on uusi pimeyden voimien suojautumisen opettaja Gilderoy Lockhart, lipevä ja omahyväinen komistus. Lopulta Lockhartinkin ulkokuori repeytyy, kun olisi aika käydä tosi toimiin. Onneksi Ronin rikkinäinen taikasauva tekee temput ja Lockhart menettää muistinsa.
Tylypahkassa tapahtuu kuitenkin kummia, salaisuuksien kammio on avattu ja useat koulun oppilaat ovat kangistuneet. Huhutaan, että kammiossa asuu hirviö ja Harry kuulee kummallisia ääniä seinien sisästä. Ääniä, joita kukaan muu ei kuule. Lopulta Harry, Ron ja Hermionekin (kangistuneisuudesta huolimatta) onnistuvat selvittämään salaisuuksien kammion salaisuuden, taistelemaan sitä, ja samalla taas kerran myös lordi Voldemortia vastaan.
Jos ajattelen teosta puhtaasti teknisestä näkökulmasta, niin parannusta ensimmäiseen on tapahtunut huimasti. Kieli ja kerronta on selkiytynyt ja juonikin parantunut hieman. Todella jännittäviähän nämä teokset ovat, siitä ei pääse mihinkään. Tässäkin on ehkä omalla tavallaan tietynlaista lapsellisuutta ilmassa, etenkin kun tietää mitä tulevissa kirjoissa tulee tapahtumaan.
Saa nähdä, saako tämä lukija aloittaa seuraavan kirjan ääneenlukemisen lapselleen. Toivon kovasti, että saisin.
maanantai 11. toukokuuta 2015
Stephenie Meyer: Epäilys
Kolmas osa Twilight-sarjaa. Napsin tämän menemään suht nopeasti, kun olen lukenut tämän kerran tai pari aikaisemminkin.
Tällä kertaa Bella on vaikean valinnan edessä. Hän rakastaa sekä Edward-vampyyriä että Jacob-ihmissutta. Hänen on kuitenkin valittava vain toinen heistä ja henkistä kamppailua käydään koko teoksen ajan. Lopulta Bella valitsee (tietenkin) Edwardin.
Samaan aikaan väännetään kättä milloin Bella muutetaan vampyyriksi, Edwardilla on omat ehtonsa: avioliitto sekä muutama pienempi pyyntö. Bella puolestaan keksii, että hän haluaa vastineeksi kokea oikean hääyön. Lopulta muodostuu kompromissi.
Bellan tunteiden lisäksi häntä uhkaa ulkopuolinen vaara. Victoria janoaa kostoa ensimmäisessä kirjassa tapetun poikaystävänsä Jamesin puolesta. Niinpä Cullenin perhe liittoutuu Jacobin ihmissusilauman kanssa, ja he pääsevät taistelemaan vastasyntyneiden vampyyrien laumaa vastaan.
Teoksen aikana kuullaan niin Rosalien, Jasperin kuin ihmissusienkin tarinoita. Nämä ovat omalla tavallaan mielenkiintoisia ja tuovat lisää syvyyttä näihin taruolentoihin. Samalla teoksessa eksytään vähän syrjään itse asiasta, eli rakkaustarinasta. Mutta toisaalta tämä ei lukijaa haittaa, kestääpähän lukunautinto hieman pidempään.
Huomenna on pakko ottaa käsittelyyn sarjan viimeinen osa, joka on mielestäni näistä paras.
Stephenie Meyer: Uusikuu
Twilight-sarjan toinen osa. Luin tämänkin enismmäisen kerran reilut kuusi vuotta sitten. Nyt hieman harppomalla selailin, sillä omissa muistoissani oli, että tämä oli tylsä kirja. Näin ei ollutkaan ja huomasin tuon tuosta jääneeni lukemaan tarinaa sivukaupalla.
Bellan ja Edwardin rakkaustarina saa ikävän käänteen, kun Edward päättää jättää Bellan. Syynä on pieleen mennyt syntymäpäivä Cullenien luona kun Bellan avatessa lahjojaan hän saa haavan sormeensa kuuden verenhimoisen vampyyrin tuijottaessa häntä. Ero Edwardista vetää Bellan tummaan syvyyteen. Lopulta hän nousee pinnalle huomattuaan, että adrenaliinipiikit tuovat Edwardin äänen hänen luokseen.
Bella tutustuu intiaanipoika Jacobiin, ja viihtyy hyvin reservaatissa. Vaikka Bellalle valkeneekin, että Jacob haluaisi olla muutakin kuin pelkkä ystävä, hän itse ei ole valmis luopumaan Edwardin muistosta. Eräänä päivänä Bella kohtaa metsässä vampyyrin, mutta kuin ihmeen kaupalla hän pelastuu verenimiältä kun viisi suurta sutta ilmetyy ja Laurent-vampyyri pakenee.
Bellalle selviää, että Jacob on yksi ihmissusista ja näiden pahin vihollinen on vampyyri. Yllättäen Edwardin sisar Alice ilmetyy Bellan kotiin ja kertoo Edwardin yrittävän itsemurhaa. Tämä luulee Bellan kuolleen. Alice ja Bella ryntäävät Italiaan estämään Edwardin aikeet.
Lopulta kaikki päättyy hyvin. Cullenien perhe palaa takaisin, Edward lupaa olla hylkäämättä Bellaa ja Bella odottaa malttamattomana milloin hänestä tehdään vampyyri. Esteenä on vain sopimus ihmissusien kanssa sekä Edwardin vaatimus, että heidän täytyy mennä ensin naimisiin.
Teos on varsinaista tunteiden vuoristorataa. Välillä silmät kostuivat surusta, välillä ilosta. Kerronta on todella hyvää. Bellan ja Edwardin fyysinen kanssakäyminen on edelleen suukkojen asteella, mutta se riittää hyvin. Itse rakkaus on kuitenkin voimakkaami kuin mikään muu.
Sarjan kolmas ja neljäs osa odottavat hyllyssäni, ja minä odotan malttamattomana että saan ahmia tarinaan jatkoa.
Bellan ja Edwardin rakkaustarina saa ikävän käänteen, kun Edward päättää jättää Bellan. Syynä on pieleen mennyt syntymäpäivä Cullenien luona kun Bellan avatessa lahjojaan hän saa haavan sormeensa kuuden verenhimoisen vampyyrin tuijottaessa häntä. Ero Edwardista vetää Bellan tummaan syvyyteen. Lopulta hän nousee pinnalle huomattuaan, että adrenaliinipiikit tuovat Edwardin äänen hänen luokseen.
Bella tutustuu intiaanipoika Jacobiin, ja viihtyy hyvin reservaatissa. Vaikka Bellalle valkeneekin, että Jacob haluaisi olla muutakin kuin pelkkä ystävä, hän itse ei ole valmis luopumaan Edwardin muistosta. Eräänä päivänä Bella kohtaa metsässä vampyyrin, mutta kuin ihmeen kaupalla hän pelastuu verenimiältä kun viisi suurta sutta ilmetyy ja Laurent-vampyyri pakenee.
Bellalle selviää, että Jacob on yksi ihmissusista ja näiden pahin vihollinen on vampyyri. Yllättäen Edwardin sisar Alice ilmetyy Bellan kotiin ja kertoo Edwardin yrittävän itsemurhaa. Tämä luulee Bellan kuolleen. Alice ja Bella ryntäävät Italiaan estämään Edwardin aikeet.
Lopulta kaikki päättyy hyvin. Cullenien perhe palaa takaisin, Edward lupaa olla hylkäämättä Bellaa ja Bella odottaa malttamattomana milloin hänestä tehdään vampyyri. Esteenä on vain sopimus ihmissusien kanssa sekä Edwardin vaatimus, että heidän täytyy mennä ensin naimisiin.
Teos on varsinaista tunteiden vuoristorataa. Välillä silmät kostuivat surusta, välillä ilosta. Kerronta on todella hyvää. Bellan ja Edwardin fyysinen kanssakäyminen on edelleen suukkojen asteella, mutta se riittää hyvin. Itse rakkaus on kuitenkin voimakkaami kuin mikään muu.
Sarjan kolmas ja neljäs osa odottavat hyllyssäni, ja minä odotan malttamattomana että saan ahmia tarinaan jatkoa.
lauantai 9. toukokuuta 2015
Stephenie Meyer: Houkutus
Muistan kuinka työkaverini suositteli tätä kirjaa vuonna 2009. Pienen harkinnan jälkeen otin tämän silloin luettavaksi, enkä jälkeen päin ihmetellyt yhtään hänen suositustaan. Vaikka tämä varmaan luokitellankin nuortenkirjallisuudeksi, niin kyllä tämä toimii vanhemmillekin lukijoille. Nyt luin tämän pikaisesti uudestaan, enkä katunut. Tarina oli edelleen niin kiehtova kun muistinkin.
Itse juoni on tuttu monista romanttisista tarinoista: tavistyttö ihastuu uskomattoman komeaan mieheen. Siihen kun lisätään, että mies onkin vampyyri, sekä hieno ja sujuva kerronta, niin mestariteos on valmis. Tämän teoksen yksi parhaista anneista on konservatiivisuus, seksistä vihjataan mutta siitä ei puhuta. Rakkaus kerrotaan muilla keinoilla. Ja ei sitä varsinaista seksiä edes olekaan, eikä tarvitse olla.
Bella muuttaa isänsä luo sumuiseen ja utuiseen pikkukaupunkiin. Hän varautuu olevansa kaikkien silmätikkuna, mutta siihen hän ei ole varautunut että hänen biologiantuntien parinsa Edward suorastaan inhoaa häntä. Bella kuitenkin tuntuu vetävän Edwardia puoleensa ja vähitellen he ystävystyvät ja rakastuvat, Edwardin vastustuksesta huolimatta. Bellalle selviää, että tämä kuvankaunis poika onkin oikeasti sata vuotta vanha vampyyri. Bellalle selviää myös monta pientä yksityiskohtaa vampyyrien elämästä ja tavoista. Nämä ovatkin kivan tuoreita ja uusia Draculan aikoihin verrattuna. Bellalla ja Edwardilla ei tosin näytä olevan yhteistä tulevaisuutta niin kauan kun Bella on kuolevainen. Kirja kuitenkin päättyy ennen kuin Bellasta tehdään vampyyri.
Teokselle on jatko-osia jotka on tietenkin pakko lukea. Olkoonkin kuinka kliseistä tahansa niin olen tyytyväinen että tällaista kirjoitetaan. Ehkä joku nuori löytää näiden teosten myötä lukemisen riemun ja ilon, eikä mikään voisi olla parempaa kuin upota hyvän tarinan pariin.
torstai 7. toukokuuta 2015
Kaari Utrio: Porvarin morsian
Yksi asia on varmaa: tarinankertojana Kaari Utrio on lyömätön!
En yleensä kirjastossa käydessäni katsele Utrion kirjojen perään, sillä suurinosa niistä löytyy omasta hyllystäni. Mutta viime kirjastoreissulla kävin pyörähtämässä Utrion hyllyllä ja huomasin tämän ohuen läpyskän. Hetken kääntelin teosta käsissäni ja ajattelin, että pakkohan tämä on lukaista pois, kun en tähän ollut aikaisemmin törmännyt.
Kyseessä on Utrion 1980-luvun alussa kirjoittama kioskikirja. Sellainen tyypillinen kevyt rakkaustarina, mutta monta kertaa parempi kun harlequinit. Luin tämän hetkessä iltapalana, sillä sivuja oli vain 125 ja kerronta sujuvaa. Lisäksi kun olen lukenut Utriota niin paljon aikaisemminkin, pienet viittaukset ja latinankieliset lisähöysteet eivät jarrutelleet lukemista.
Itse tarina on yksinkertainen. Kaltoinkohdeltu neito äitipuolensa ja isäpuolensa armoilla. Onneksi neidon isä oli kuitenkin kihlannut ainoan tyttärensä turkulaiselle ikälopulle porvarille. Neitoa Porvoon seudulta Turkuun saattaa nuori kartanonherra Arn. Rakkaus on molemmin puolista, mutta sanatonta. Anna-neidon elo Turussa sujuu hyvin, kunnes miehen ilkeä sisarpuoli saapuu ja nostattaa tunteita syyttämällä, että Annan kantama lapsi on äpärä. Vanha porvari kuolee järkytyksestä ja ilkeä siskopuoli vie Annan omaan taloonsa aikeena tappaa syntyvä lapsi ja naittaa Anna omalle pojalleen ettei suuri omaisuus menisi sivusuun. Viime hetkillä Arn syöksyy apuun, todistaa lapsen syntymän ja kosii Annaa.
En arvosta nykypäivän kioskikirjallisuutta, siis niitä harlquineja, kovin korkealle lähinnä huonon kerronnan vuoksi. Tämä ei kuitenkaan ollutkaan ihan tavallinen kioskikirja. Hyvän kirjailijan tunnistaa kyllä, ja välillä lukija kaipaakin tämmöistä kevyttä romantiikkapiikkiä.
En yleensä kirjastossa käydessäni katsele Utrion kirjojen perään, sillä suurinosa niistä löytyy omasta hyllystäni. Mutta viime kirjastoreissulla kävin pyörähtämässä Utrion hyllyllä ja huomasin tämän ohuen läpyskän. Hetken kääntelin teosta käsissäni ja ajattelin, että pakkohan tämä on lukaista pois, kun en tähän ollut aikaisemmin törmännyt.
Kyseessä on Utrion 1980-luvun alussa kirjoittama kioskikirja. Sellainen tyypillinen kevyt rakkaustarina, mutta monta kertaa parempi kun harlequinit. Luin tämän hetkessä iltapalana, sillä sivuja oli vain 125 ja kerronta sujuvaa. Lisäksi kun olen lukenut Utriota niin paljon aikaisemminkin, pienet viittaukset ja latinankieliset lisähöysteet eivät jarrutelleet lukemista.
Itse tarina on yksinkertainen. Kaltoinkohdeltu neito äitipuolensa ja isäpuolensa armoilla. Onneksi neidon isä oli kuitenkin kihlannut ainoan tyttärensä turkulaiselle ikälopulle porvarille. Neitoa Porvoon seudulta Turkuun saattaa nuori kartanonherra Arn. Rakkaus on molemmin puolista, mutta sanatonta. Anna-neidon elo Turussa sujuu hyvin, kunnes miehen ilkeä sisarpuoli saapuu ja nostattaa tunteita syyttämällä, että Annan kantama lapsi on äpärä. Vanha porvari kuolee järkytyksestä ja ilkeä siskopuoli vie Annan omaan taloonsa aikeena tappaa syntyvä lapsi ja naittaa Anna omalle pojalleen ettei suuri omaisuus menisi sivusuun. Viime hetkillä Arn syöksyy apuun, todistaa lapsen syntymän ja kosii Annaa.
En arvosta nykypäivän kioskikirjallisuutta, siis niitä harlquineja, kovin korkealle lähinnä huonon kerronnan vuoksi. Tämä ei kuitenkaan ollutkaan ihan tavallinen kioskikirja. Hyvän kirjailijan tunnistaa kyllä, ja välillä lukija kaipaakin tämmöistä kevyttä romantiikkapiikkiä.
Bernhard Schlink: Lukija
En oikein tiedä mitä minun pitäisi sanoa tästä kirjasta. Toisaalta haluaisin sanoa vaikka mitä. Syy, miksi ostin tämän omaan hyllyyni, oli yksinkertaisesti kirjan nimi, Lukija. Sama nimimerkki, jota itse käytän ja mikä ei kylläkään ole kovin omaperäinen tai ainutlaatuinen. Lisäksi teos oli ohut ja ajattelin sen olevan nopealukuinen. No, sitä se ei ollut, vaikka itse tarina olikin hyvä ja myös koskettava.
15-vuotiaan pojan ja 36-vuotiaan naisen rakkaustarina. Epäilin, että voiko tästä tulla mitään järkevää, mutta onneksi teos ei ollut pelkästään tuon suhteen fyysistä kuvaamista. Mukaan tuli hyvin pian lukeminen. Poika, Michael lukee ääneen klassikkoja naiselle, Hannalle.
Kirja jakautuu kolmeen osaan. Ensimmäisessä kuvataan poikasen nuoruutta ja suhdetta. Toisessa osassa käsitellään Hannan oikeudenkäyntiä ja viimeisessä osassa minä-kertoja kuvailee kuinka hän ryhtyi jälleen lukemaan Hannalle ääneen.
Tämä oli hyvin erilainen keskitysleiri-tarina mitä olen koskaan aikaisemmin kuullut. Tuliko Hannan hahmosta miellyttävämpi hänen puutteensa takia? Voiko teoksen lukija ymmärtää yksittäisten natsien valintoja paremmin tämän luettuaan? Ja ennen kaikkea, päättyikö teos oikein? Olisiko ollut jotain, mitä Michael olisi voinut tehdä toisin? Ehkä, ehkä ei. Nuoruudenrakkaus on ainutlaatuinen, mutta silti se jäi kummittelemaan Michaelin mieleen koko loppuelämäksi. Menikö hänen oma elämänsä pilalle Hannan vuoksi?
Laskettuani teoksen käsistäni olin pettynyt, surullinen ja turta. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että kirja olisi ollut huono. Päinvastoin! Jos jokin kirja onnistuu herättämään tunteita, minkälaisia tahansa, niin se on silloin hyvä kirja. Omituinen pala kurkussa todistaa vain, että tässä oli jotain, mitä luultavasti prosessoin alitajunnassani tulevina päivinä.
15-vuotiaan pojan ja 36-vuotiaan naisen rakkaustarina. Epäilin, että voiko tästä tulla mitään järkevää, mutta onneksi teos ei ollut pelkästään tuon suhteen fyysistä kuvaamista. Mukaan tuli hyvin pian lukeminen. Poika, Michael lukee ääneen klassikkoja naiselle, Hannalle.
Kirja jakautuu kolmeen osaan. Ensimmäisessä kuvataan poikasen nuoruutta ja suhdetta. Toisessa osassa käsitellään Hannan oikeudenkäyntiä ja viimeisessä osassa minä-kertoja kuvailee kuinka hän ryhtyi jälleen lukemaan Hannalle ääneen.
Tämä oli hyvin erilainen keskitysleiri-tarina mitä olen koskaan aikaisemmin kuullut. Tuliko Hannan hahmosta miellyttävämpi hänen puutteensa takia? Voiko teoksen lukija ymmärtää yksittäisten natsien valintoja paremmin tämän luettuaan? Ja ennen kaikkea, päättyikö teos oikein? Olisiko ollut jotain, mitä Michael olisi voinut tehdä toisin? Ehkä, ehkä ei. Nuoruudenrakkaus on ainutlaatuinen, mutta silti se jäi kummittelemaan Michaelin mieleen koko loppuelämäksi. Menikö hänen oma elämänsä pilalle Hannan vuoksi?
Laskettuani teoksen käsistäni olin pettynyt, surullinen ja turta. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että kirja olisi ollut huono. Päinvastoin! Jos jokin kirja onnistuu herättämään tunteita, minkälaisia tahansa, niin se on silloin hyvä kirja. Omituinen pala kurkussa todistaa vain, että tässä oli jotain, mitä luultavasti prosessoin alitajunnassani tulevina päivinä.
maanantai 4. toukokuuta 2015
Kristina Ohlsson: Paratiisiuhrit
Ollessani viime viikolla tekemässä vappuostoksia, huomasin että tämä Ohlssonin neljäs teos oli ilmestynyt pokkarina, joten se päätyi ostoskoriini. Olen tänä keväänä yrittänyt rajoittaa kirjojen heräteostamisia, mutta vanhoista tavoista ei pääse helposti eroon. Lisäksi tällä kertaa luin ostamani kirjan välittömästi, eikä se jäänyt kirjahyllyyni pölyttymään kuten heräteostoksilla on usien tapana.
Juoni oli jälleen hyvin tiivistunnelmainen. Käänteitä tapahtui jatkuvasti ja tiedonmurusia ripoteltiin vähän kerrallaan. Erikoista tässä oli, että tapahtumat tapahtuivat noin kahdessa vuorokaudessa. Tietenkin lopussa oli yhteenveto, kuten Ohlssonilla on tapana. Jos aikaisemmat rikokset on ratkottu noin viikossa, niin tämä vuorokaudessa tapahtunut ratkeminen on todellinen ihme. Toisaalta tutkijoille ei selvinnyt aivan kaikki tapahtumat, mutta onneksi ne selvitettiin lukijalle.
Tässä teoksessa mukaan tuli uusi hahmo, Eden Lundell. Mutta aikaisemmissa jutuissa mukana ollut Peder pudotettiin pois. Fredrika ja Alex olivat kuitenkin mukana, tosin minua hieman vaivasi, kun teoksessa ei kertaakaan mainittu Fredrikan toisen lapsen nimeä. Ensimmäisen nimi, Saga, tuli selville jo edellisessä teoksessa. Tosin nyt päähenkilöiden yksityiselämä oli muutenkin taka-alalla.
Tämän teoksen vahvat teemat olivat terrorismi, pommiuhkaukset, lentokoneen kaappaaminen sekä erittäin pienessä sivuosassa maahanmuuttajat. Tukholmasta New Yorkiin matkalla oleva kone kaapaataan. Terroristien vaatimuksissa on kaksi asiaa: yhdysvaltalaisen vankileirin lopettaminen sekä ruotsalaisen tettoriepäilyn karkoituspäätöksen mitätöinti. Kyseessä on kilpajuoksu aikaa vastaan, sillä koneen on määrä rähäjtää heti jos vaatimuksiin ei suostuta tai jos se yrittää laskeutua jonnekin muualle, kun kaappaajan ilmoittamaan paikkaan.
Yhdessä vaiheessa teosta lukiessani mieleeni nousi vahvasti tänä vuonna Alpeilla tapahtunut tuhoisa lento-onnettomuus. Mietin, että voiko olla olemassa jotain näin julmaa, mutta onnekseni kirjan tapahtumat eivät olleet yhteneväiset Alppien turman kanssa.
Lopulta selviää kuinka pienestä kaikki onkaan kiinni! Väärinkäsitykset, väärinymmärrykset sekä virheelliset tulkinnat ja olettamukset voivat pilata lyhyessä ajassa paljon. Kuinka vain yksi ihminen voi saada aikaan niin paljon pahaa, tuhota niin monen elämän?
Tässä kuussa pitäisi ilmestyä Ohlssonin seuraava teos. Tein siitä jo varauksen kirjastoon, sillä pyrin todellakin vähentämään heräteostoksia ja vältän myös täyttämästä kirjahyllyäni teoksilla, jotka luen vain kerran.
Juoni oli jälleen hyvin tiivistunnelmainen. Käänteitä tapahtui jatkuvasti ja tiedonmurusia ripoteltiin vähän kerrallaan. Erikoista tässä oli, että tapahtumat tapahtuivat noin kahdessa vuorokaudessa. Tietenkin lopussa oli yhteenveto, kuten Ohlssonilla on tapana. Jos aikaisemmat rikokset on ratkottu noin viikossa, niin tämä vuorokaudessa tapahtunut ratkeminen on todellinen ihme. Toisaalta tutkijoille ei selvinnyt aivan kaikki tapahtumat, mutta onneksi ne selvitettiin lukijalle.
Tässä teoksessa mukaan tuli uusi hahmo, Eden Lundell. Mutta aikaisemmissa jutuissa mukana ollut Peder pudotettiin pois. Fredrika ja Alex olivat kuitenkin mukana, tosin minua hieman vaivasi, kun teoksessa ei kertaakaan mainittu Fredrikan toisen lapsen nimeä. Ensimmäisen nimi, Saga, tuli selville jo edellisessä teoksessa. Tosin nyt päähenkilöiden yksityiselämä oli muutenkin taka-alalla.
Tämän teoksen vahvat teemat olivat terrorismi, pommiuhkaukset, lentokoneen kaappaaminen sekä erittäin pienessä sivuosassa maahanmuuttajat. Tukholmasta New Yorkiin matkalla oleva kone kaapaataan. Terroristien vaatimuksissa on kaksi asiaa: yhdysvaltalaisen vankileirin lopettaminen sekä ruotsalaisen tettoriepäilyn karkoituspäätöksen mitätöinti. Kyseessä on kilpajuoksu aikaa vastaan, sillä koneen on määrä rähäjtää heti jos vaatimuksiin ei suostuta tai jos se yrittää laskeutua jonnekin muualle, kun kaappaajan ilmoittamaan paikkaan.
Yhdessä vaiheessa teosta lukiessani mieleeni nousi vahvasti tänä vuonna Alpeilla tapahtunut tuhoisa lento-onnettomuus. Mietin, että voiko olla olemassa jotain näin julmaa, mutta onnekseni kirjan tapahtumat eivät olleet yhteneväiset Alppien turman kanssa.
Lopulta selviää kuinka pienestä kaikki onkaan kiinni! Väärinkäsitykset, väärinymmärrykset sekä virheelliset tulkinnat ja olettamukset voivat pilata lyhyessä ajassa paljon. Kuinka vain yksi ihminen voi saada aikaan niin paljon pahaa, tuhota niin monen elämän?
Tässä kuussa pitäisi ilmestyä Ohlssonin seuraava teos. Tein siitä jo varauksen kirjastoon, sillä pyrin todellakin vähentämään heräteostoksia ja vältän myös täyttämästä kirjahyllyäni teoksilla, jotka luen vain kerran.
Kristina Ohlsson: Varjelijat
Voiko Vappuaan viettää paremmin, kun hyvän kirjan parissa mökillä? Mielestäni ei.
Luin siis viikonloppuna Ohlssonin kolmannen teoksen, mikä on ehdottomasti mielestäni tähänastisista paras. Fredrikan, Alexin ja Pederin tiimi saa tutkittavakseen paloittelusurman. Pian ruumiita löytyy lisää ja lankoja tuntuu pitävän käsissään mykkä lastenkirjailija.
Teos on rakennettu teknisesti hyvin, joka lukuun jää selkeämpi koukku, mikä pakottaa lukijan ahmimaan tekstiä. Kerronta polveilee sopivasti eri hahmojen välillä ja informaatiota tulee taas tasaisesti. Etenkin lopussa oli mukavaa kokea monta ahaa-elämystä niin ettei asiaa kuitenkaan väännetty rautalangasta.
Päähenkilöiden yksityiselämiin tulee taas hieman enemmän valoa, etenkin Fredrikan kohdalla. Hänen miestään epäillään niin raiskauksesta kuin osallisuudesta vuosikymmenten takaisin tapauksiin, joita Fradrikan tiimi tutkii.
Kirjastosta löysin tämän teoksen.
Luin siis viikonloppuna Ohlssonin kolmannen teoksen, mikä on ehdottomasti mielestäni tähänastisista paras. Fredrikan, Alexin ja Pederin tiimi saa tutkittavakseen paloittelusurman. Pian ruumiita löytyy lisää ja lankoja tuntuu pitävän käsissään mykkä lastenkirjailija.
Teos on rakennettu teknisesti hyvin, joka lukuun jää selkeämpi koukku, mikä pakottaa lukijan ahmimaan tekstiä. Kerronta polveilee sopivasti eri hahmojen välillä ja informaatiota tulee taas tasaisesti. Etenkin lopussa oli mukavaa kokea monta ahaa-elämystä niin ettei asiaa kuitenkaan väännetty rautalangasta.
Päähenkilöiden yksityiselämiin tulee taas hieman enemmän valoa, etenkin Fredrikan kohdalla. Hänen miestään epäillään niin raiskauksesta kuin osallisuudesta vuosikymmenten takaisin tapauksiin, joita Fradrikan tiimi tutkii.
Kirjastosta löysin tämän teoksen.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
