Viimeinen Harry Potter -teos luettu lapselle ääneen. Luimme tämän tammikuun aikana, eli yllättävän nopeasti kun sivujakin on taas kiitettävät 828. Tosin viime viikonloppuna lapsen mummi luki ison rupeaman, kun he kahlasivat viimeiset parisataa sivua parissa päivässä. Itse lukaisin nuo sivut eilen ja tänään, sillä halusinhan minäkin kuulla loppuratkaisun uudestaan, vaikka toki tiesinkin sen.
Itse luin tämän ensimmäisen kerran englanniksi heti sen ilmestyttyä vuonna 2007 ja suomennoksen heti kevät talvella 2008. Harmikseni en ole kirjoittanut mihinkään mitään ylös noista lukukokemuksista, olen kai ollut niin järkyttynyt siitä että Harryn tarina on vihdoinkin päättynyt. En myöskään muista, että olisin lukenut tätä noiden vuosien jäleen uudestaan. Tai jos olen, niin hyvin satunnaisesti silmäillen sieltä täältä. Siksi olikin mukavaa lukea tämä nyt ihan ajatuksen kanssa ja joka sanasta nauttien.
Harryn pitäisi aloittaa seitsemäs ja viimeinen vuotensa Tylypahkassa, mutta sen sijaan Harry päättää lähteä etsimään hirnyrkkejä ja näin ollen toteuttaa Dumbledoren hänelle jättämää tehtävää. Teoksen alussa Harry lukee Päivän Profeetasta asioita Dumbledoresta, ja ne sekoittavat hänen ajatuksiaan entisestä rehtoristaan.
Harry siirretään Kotikoloon odottamaan Billin ja Fleurin häitä. Mukana operaatiossa on suuri osa Feeniksin kiltaa ja he yrittävät hämätä kuolonsyöjiä monijuomaliemellä. Harry menettää Hedwigin ja Villisilmän. Kotikolossa Harry, Ron ja Hermione suunnittelevat hirnyrkkien etsintää ja valmistautuvat tulevaan. Häihin hyökkää joukko kuolonsyöjiä ja kolmikko päätyy pakenemaan Kalmanhanaukiolle. Sillä he kuulevat Oljo-kotitontun tarinan ja pääsevät askeleen lähemmäs medaljonkia. Kolmikko keinottelee itsensä sisään taikaministeriöön, saa medaljongin ja pakenee.
Seuraa pitkä jakso, kun Harry, Ron ja Hermione piileskelevät. Ron jättää toiset kaksi suutuspäissään. Harry ja Hermione käyvät joulun aikaan Godricin Notkossa, missä Voldemort melkein nappaa heidät. Harrylle selviää lisää epämiellyttäviä asioita Dumbledoresta. He pääsevät viimein tuhoamaan hirnyrkin kun Ron saapuu takaisin ja he saavat Rohkelikon miekan käsiinsä.
Kolmisin he päättävät lähteä käymään Ksenofilius Lovekivan luona hakemassa apua. Siellä he kuulevat tarinan kuoleman varjeluksista, kuolonsyöjät hyökkäävät ja he pääsevät täpärästi pakoon. Tosin pian kuolonsyöjät nappaavaet heidät kun Harry lausuu ääneen Voldemortin nimen joka on Tabu. He päätyvät Malfoyn kartanoon, jossa on vankina myös Dean, Luna, Ollivander ja Lujahaka-maahinen. Heidät pelastaa Dobby, joka kuolee Bellatrixin veitseen.
Simpukkamökin suojissa Harry, Ron ja Hermione ryhtyvät suunnittelemaan murtoa Irvetaan. Lujahaka auttaa heitä, vaikkei maahinen vaikutakaan kovin luotettavalta. Harry on myös tehnyt tärkeän päätöksen seurata Dumbleroden viitoittamaa tietä: etsiä ja tuhota hirnyrkit. Toinen, houkuttelevampi olisi hankkia kuoleman varjelukset ja saavuttaa voitto itsestään kuolemasta (mikäli se edes olisi mahdollista).
Irvetassa käynnin jälkeen Harry näkee vihdoinkin Voldemortin mielestä missä viimeinen, puuttuva hirnyrkki on: Tylypahkassa. Joten kolmikko suuntaa sinne. Apua tulee Sianpään baarimikolta, ystäviltä, Feeniksin kiltalaisilta, opettajilta ja monilta muilta. Harry etsii viimeistä hirnyrkkiä, tuhoaa sen ja samaan aikaan Voldemort ja kuolonsyöjät ovat Tylypahkan porteilla ja taistelu alkaa. Harry menettää Fredin, Lupinin ja Tonksin, hänelle selviää Severus Kalkaroksen todelliset tarkoitusperät ja viimen Harry oivaltaa mitä hänen täytyy tehdä: kuolla.
Sivulla 800 tulivat kyyneleet, miten olenkaan oppinut tykkäämään Oljosta!! Urhea ja rohkea kotitonttu.
Lopulta Harry kohtaa Voldemortin vihon viimeisen kerran, ja siitä taistelusta vain toinen selviää voittajana. Tietenkin se on Harry, sillä olisi ollut julmaa ja raakaa kirjailijalta päästää Voldemortin kaltainen hirviö elämään ikuisesti kirjan sivuille.
Teoksen epilogi tapahtuu 19 vuotta myöhemmin. Loppu on onnellinen, Harry saattaa omia lapsiaan Tylypahkan pikajunaan ja antaa heille neuvoja. Sitä ei kerrota mitä Harry tekee työkseen, mutta arpi ei ole vaivannut häntä vuosiin, kaikki on vihdoinkin hyvin.
En muistanut että kuinka paljon tässä teoksessa oli ihmeellistä odottelua, paikasta toiseen siirtymistä, piileskelyä ja sen semmoista. Toisaalta se on ymmärrettävää, kun kirjailijan täytyi kuluttaa kokonainen vuosi tapahtumiin, jotka olisi voineet tapahtua tiiviimmälläkin aikataululla. Loppu puolestaan hurahti todella nopeasti, vaikka yhden vuorokauden tapahtumat olivat parilla sadalla sivulla.
Jossain teoksen alkupuoliskon ja puolenvälin tietämässä pohdin, että onko kirjailijalle tullut pientä väsymystä tarinaan. Loppu kuitenkin pyyhki pois tällaiset mietteet ja nautin kuinka oikeastaan kaikki avoimet kysymykset (myös aiemmista kirjoista) saivat vastauksen. Muistan, etten ensimmäisen lukukerran jälkeen edes ymmärtänyt kaikkea, sillä informaatiota tuli niin paljon kerralla ja halusin vain ahmia teoksen loppuun pian. Nyt maltoin lukea rauhassa, nauttia ja sulatella tietoja.
Pieni haikeus on ilmassa, sillä tämä oli todellakin viimeinen Harry Potter. Rowling on sanonut, ettei hän aio jatkaa tarinaa, mikä on ehdottomasti oikein! Toki hän voisi kirjoittaa vielä vaikka kuinka monta kirjaa, mutta mitä uutta hän niissä voisi enää tuoda esille? Fanit lukisivat kyllä varmasti mielissään ihan vain Harryn perusarjestakin, mutta toisaalta tätä tyhjiötä on syntynyt täyttämään fani fictio jo useita vuosia sitten.
Lapselleni tämän kirjasarjan loppuminen on ollut myös kova paikka. Olemme lukeneet Harryn tarinaa noin kymmenen kuukauden ajan. Vaikka välissä onkin ollut taukoja, niin olemme tienneet tarinan silti jatkuvan. Mutta nyt ei ole enää uutta Potteria mitä aloittaa, joten joudumme etsimään uuden iltasatu-lukemisen. Toki meillä on vielä kaksi viimeistä elokuvaa katsomatta, mutta eihän se ole suinkaan sama asia, sillä niissä ne asiat eivät koskaan mene niinkuin kirjassa. Onneksi tämän kertomuksen pariin voi palata aina uudestaan ja uudestaan. Hyvä kirja kestää useammankin lukukerran ja uskon, että tulee vielä sekin päivä kun lapseni haluaa lukea nämä kirjat itse, ja ehkä hän lukee näitä joskus omille lapsilleen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti