Teos joka kestää useammankin lukukerran. Sain tämän joululahjaksi vuonna 2011 (olin toivonut tätä) ja luin ensimmäisen kerran huhtikuussa 2012 ja pidin valtavasti. Nyt palasin tähän, kun katsoimme kirjan pohjalta tehdyn elokuvan ystävieni kanssa. Muistelen, että katsoin saman leffan pian kirjan luettuani ja pidin molemmista, ja molemmat löytyvät myös omasta hyllystäni.
En muistanut kaikkia kirjan tapahtumia ja juonenkäänteitä vaikka perusidea olikin vielä muistissa. Tämä on todellakin teos, jota on hirveän vaikea laskea käsistään ja tämä tulee ahmittua nopeasti. Vaikka tarina onkin pääasiassa fiktiivinen, se on luultavasti myös lähellä totuutta. En tarkoita pelkästään pahoja asioita vaan ihmisten käyttäytymistä toisiaan kohtaan, olipa ihonväri mikä tahansa.
Tarina sijoittuu 1960-luvun Mississipiin, Jacsonin kuvitteelliseen kaupunkiin. Teoksen päähinkilöitä on kolme: miss Skeeter, valkoinen plantaasin tyttö jolla on suuri halu kirjoittaa, Aibileen, yli 50-vuotias tummaihoinen kotiapulainen joka on kasvattanut 17 vauvaa uransa aikana sekä Minny, toinen kotiapulainen jolla on suuri suu ja jyrkät mielipiteet.
Merkittävissä sivurooleissa on Skeeterin ystävät Elizabeth (joka inhoaa omaa lastaan), miss Hilly (joka pyörittää koko kaupunkia), Skeeterin vanhemmat, sulhasehdokas Stuart, Celia (joka on miss Hillyn mustallalistalla) sekä joukko apulaisia. Kaikilla kirjassa esiintyvillä valkoisilla perheillä on mustaihoinen apulainen. Aibileen on miss Elizabethin apulainen ja Minny oli ensin miss Hillyn äidin apulainen, mutta myöhemmin miss Celian palveluksessa.
Skeeter on opiskellut yliopistossa ja hän haluaa kirjoittaa. Nuoruuden innolla hän hakee kustannustoimittajan paikkaa New Yorkista, mutta saa tylyn vastauksen: hän täytyy hankkia ensin kokemusta toimittajan työstä. Niinpä hän pääsee paikalliseen lehteen kirjoittamaan siivouspalstaa, tosin hän ei tiedä mitään taloudenpidosta. Skeeter keksii, että hän voi pyytää apua Aibileeniltä ja niin on kylvetty siemen, jolla on isot seuraukset. Miss Hilly vaahtoaa värillisten taudeista ja hygienia-aloitteestaan ja Skeeterin mitta tulee täyteen. Hän päättää kirjoittaa kirjan minkälaista on olla tummaihoinen palvelija valkoisessa perheessä. Alku on tahmea, ja jatkuva pelko häälyy projektin yllä.
Aluksi vain Aibileen suostuu Skeeterin haastateltavaksi, mutta myöhemmin myös Minny lupautuu puhumaan. Kun eräs apulaisista joutuu vankilaan varkaudesta, muut päättävät tukea häntä osallistumalla kirjan tekoon ja kertovat tarinoitaan. Kirja julkaistaan ja sen kirjoittajat pelkäävät henkensä puolesta, arvaavatko valkoiset naiset totuuden?
Teos on todellinen historiankuvaus tuon ajan rotukysymyksestä. Värillisillä oli omat käymälät, sairaalat ja asuinalueensa. Valkoiset pitivät mustia tyhminä, jopa idiootteina ja tasa-arvosta ei ole tietoakaan. Vaikka itse tarina onkin fiktiivinen, en voi olla ajattelematta että kuinka tyhmiä ihmiset tuohon aikaan olivatkaan, sillä rotukysymys oli totta 1960-luvun Amerikassa.
Olisin kaivannut tarinaan ehkä hieman lisää kertomuksia todellisesta palvelijan työstä. Mukana oli jonkin verran kuvauksia, mutta mielestäni niitä olisi voinut olla enemmän. Lisäksi jäin kaipaamaan myös valkoisen naisen näkökulmaa. Miltä tuntuu kun musta nainen hoitaa lastasi? Miltä tuntuu kun talossa pyörii koko ajan joku palvelija? Minun olisi todella vaikea kuvitella tilannetta, että joku vieras tulisi kotiini ja hoitaisi ne päivittäiset askareet jotka olen itse tottunut tekemään. Toisaalta, olihan meillä Suomessakin vielä 1950-luvulla kotiapulaisia rikkaissa perheissä, vaikka he eivät värillisiä olleetkaan. Ajat muuttuvat, ja on hyvä että historia nostetaan aina silloin tällöin uudestaan esiin. Ehkä me nykyajan ihmiset osaamme oppia menneistä ja ehkä meillä on vielä jonain päivänä tasa-arvoinen maailma?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti