torstai 9. kesäkuuta 2016

Pasi Luhtaniemi: Sokea piste

Lainasin kirjaston äänikirjana ja kuuntelin aika nopeaan tahtiin. Kirjailija ei ollut minulle ennestään tuttu, ja kuvittelin teoksen olevan dekkari mutta se olikin psykoliginen trilleri. Kyseinen kirjallisuuden ala ei ole minulle tuttu ennestään, joten kokemus oli mielenkiintoinen.


Samuel löytyy kotinsa pihalta kuolleena. Vaimo Elina uskoo, että Samuel on pudonnut katolta, mutta vesikourujen puhdistaminen ei tunnu luontevalta ohjelmoijalle. Samuelin yhtioökumppani Erik hyötyy eniten Samuelin kuolemasta, ja hän kertookin asian yllättävän avoimesti poliiseille.

Erikin vaimo Meri sekä työkaveri Iisa ryhtyvät tekemään omia tutkimuksiaan. Meri yrittää vierittää kuoleman Jonin harteille, joka on Erikin ja Samuelin yhteistyökumppani. Iisa puolestaan selvittää kuinka eräs poliittinen äärijärjestö on sotkeutunut asiaan.

Loppuratkaisu on mielestäni omituinen ja kummallinen, en oikein saanut siitä kiinni. Teos alkoi kuin mikä tahansa vetävä dekkari, puolivälin tienoilla oli jokin omituinen kohta missä tarina junnasi paikoillaan ja loppu oli hyvin kirjoitettu mutta järjellä ajateltuna omituinen.

Olin jossain vaiheessa varma, että Meri on murhaaja, ja niin olisi ehkä voinut ollakin jos kyseessä olisi ollut dekkari. Tämä psykologinen trilleri vaatii näköjään lukijalta hieman enemmän ponnisteluja. Ehkä jos olisin lukenut tämän itse enkä kuunnellut, olisin voinut saada enemmän irti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...