keskiviikko 24. elokuuta 2016

Pasi Ilmari Jääskeläinen: Harjukaupungin salakäytävät

Kirjaston äänikirjahyllystä bongattu mielenkiintoisuus. Olen kuunnellut aikaisemmin yhden Jääskeläisen kirjan josta pidin, joten ajattelin kokeilla toista, enkä pettynyt.


Olli Suominen asuu vaimonsa ja poikansa kanssa Jyväskylässä. Hän on kustantaja joka hukkaa jatkuvasti sateenvarjonsa, lisäksi hän kuuluu elokuvakerhoon. Olli on myös liittynyt Facebookiin, mikä onkin keskeinen osa koko tarinaa.

Kerronta soljuu Ollin nykyhetken ja lapsuuden ja nuoruuden muistojen välissä. Olli on viettänyt lapsuutensa kesät Tourulassa ja kuulunut tiiviiseen Tourulan viisikkoon yhdessä Karri Kultasen ja Blomroosin sisarusten Annen, Leon ja Rikun kanssa. Yhdessä he seikkailivat eväskori ja Tim-koira mukanaan ja tutustuivat myös Harjukaupungin salakäytäviin, jotka vain Karri pystyi löytämään. Nykyhetkessä Olli lukee kirjailija Kerttu Karan kirjoittamaa menestysteosta Elokuvallinen elämänopas, ja pian Olli saakin Kertun seuraavan kirjan kustannetavakseen.

Kerttu on Ollin oma päärynämekkoinen tyttö, nuoruuden rakastettu ja syy miksi Tourulan viisikko hajosi. Vaikka aikuisena kaikki alkaakin viattomana työskentelynä yhdessä, Olli huomaa pian olevansa tilanteessa että hänen on pakko rakastua Kerttuun.

Lukijalle (kuulijalle) avataan vähitellen salakäytävien arvoitusta. Suurena yllätyksenä ei tule se, että eräänä päivänä Karri vie Ollin salakäytävään ja muuttuu siellä Kertuksi. Pikkuhiljaa paljastetaan kaikki mysteerit.

Teoksen erikoisuus on kaksi erilaista loppuratkaisua. Luvusta 52 alkaen tarinalla on kaksi erilaista lopetusta. Kuuntelemassani äänikirjassa oli Blanc lopetus, ja tietenkin minun oli myös käytävä Atena kustannuksen sivulla lukemassa Rouge loppu. Kummasta pidin enemmän? En tiedä, ehkä ensimmäisestä joka minulle tarjottiin, vaikka Rouge lopetus olikin ehkä elokuvallisempi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...