torstai 18. toukokuuta 2017

Kristiina Vuori: Näkijän tytär

Olen ostanut tämän teoksen omaan kirjahyllyyni jo elokuussa 2012. Muistan kuinka aloitin lukemisen innokkaana, mutta into lopahti hyvin pian. Jostain syystä tarina ei puhutellut, ei ottanut omakseen, luin parisataa sivua ja luovutin. Teos ei kuitenkaan jättänyt rauhaan näinä vuosina, vaan Eira kummitteli mielessäni tuon tuosta. Kuunnteltuani Vuoren teokset Disa Hannuntytär ja Siipirikko, päätin että nyt on aika tutustua myös Eiran tarinaan. No, taas kerran teokseen tarttuminen venyi kun tuli muita, muka mielenkiintoisempia teoksia. Äitienpäivän alla huomasin tämän tarjouksessa Elisa kirjassa äänikirjana, joten päätin antaa itselleni lahjan. Äänikirjan kuuntelu oli erittäin hyvä vaihtoehto kun lukeminen ei ottanut tulta alleen, ja olinkin aika intensiivisesti tarinan parissa alkuviikon ajan. Lukijana on Kirsti Valve, pidin hänen äänestään tässä tarinassa.


Eiran tarina sijoittuu 1200-luvun Suomeen ja Hämeeseen. Eira syntyy äpäränä, kun muukalainen on raiskannut Eiran äidin. Äidin puoliso Klaus ei halua tunnustaa tyttöä omakseen, joten Eiran ainoana turvana on isoisä Ulf Stark. Koska Ulfilla ei ole poikapuolista perijää, hän menee vanhoilla päivillään Ursula-emännän kanssa naimisiin ja he saavta pojan, Rikhardin. Mutta onko Ulf sittenkään pojan isä?

Selviää, että Eiran isä on suurella todennäköisyydellä Ilvesten sukua, ja kun isoisä Ulf kuolee, Eiran kasvattanut Katri-piika päättää saattaa tytön omiensa pariin. Rouva Talvikki ottaa tytön ilolla vastaan ja ryhtyy opastamaan häntä sukunsa oppeihin, Eiralla on näkijän kyky ja hän osaa parantaa niin unessa kuin käsillään. Pakanallisia tapoja, joita kuitenkin harrastetaan vielä hauraan kristinuskon hiipiessä pikkuhiljaa Suomeen.

Eira rakastaa koko sydämestään kasvinveljeään Rikhardia, ja saa myös vastarakkautta. Mutta läheinen sukulaisuus (Rikhard on Eiran enopuoli, mikäli Ulf on pojan oikea isä) estää heitä naimasta toisiaan. Lisäksi liittoa vastustaa Rikhardin äiti Ursula joka ei voi sietää Eiraa. Poika naitetaan toisaalle ja myös Eiran on aika kihlautua. Sopiva ehdokas on rouva Talvikin poika Elof, vaikka Eira vastustaakin ajatusta. Lopulta Rikhardin petollisuus ajaa Eiran Elofin syleilyyn, ja neidon sydän lämpenee miehelle.

Teoksen lopusta en paljasta mitään, mutta sen verran sanon, että ihmettelin sitä hieman. Enkä osaa sanoa oliko se onnellinen vai ei. Ehkä onni on lukijan silmissä ja siinä kenet henkilöhahmoista on ottanut "omikseen". Minua loppu ei tyydyttänyt.

Tarinaan liittyy myös eräänlainen taistelu Teinperin herruudesta. Jännitettävänä on, saako Eira osansa perinnöstä joka on hänelle testamentattu vai mitä tapahtuu mahtavalle tilalle? Samalla pohditaan perintöä laajemminkin, testamentin merkitystä sekä ihmisen ahneutta, se kun ei katso säätyyn tai arvoon.

Historia on teoksessa vahvasti läsnä ja tämän voikin huolettaa luokitella historialliseksi romaaniksi. Erityisesti kristinuskon tulo Suomeen oli esillä, ja sitä pohdittiin sopivasti muun kerronnan välissä. Itse asiassa pohdinta oli niin mielenkiintoista että ryhdyin itsekin näin tapakristittynä miettimään omaa suhdettani kirkkoon ja Jumalaan. Entisajan pakanauskonnot ovat mielenkiintoisia, ja ne oli tuotu hvyin mukaan tässä teoksessa. Pappi Paulus tuntui myös häilyvän kahden vaiheilla, vaikka hän pappi olikin. Tiukan paikan tullen kirkon opit saivat kuitenkin jäädä ja pappipaha oli valmis turvaamaan entisaikojen pakanamenoihin.

Tarinan henkilögalleria on laaja, mutta toisaalta pysyy koko teoksen ajan suht samana. Mukana pyörii Teinperin porukka sekä Lauttian ruokakunta, ja nämä ovat vähän ristiin toistensa luona. Etenkin Teinperissä puurot ja vellit ovat sekaisin kun Ursula pitää rakastajanaan puolisonsa tyttären miestä. Lauttuassa ollaan hieman siveellisempiä, vaikka pappi Paulusta viitataankin pedofiiliksi.

Tämän ovat lukenee muun muassa myös Kirsi, Salla, Norkku, Kata sekä Morre. Useilla samat mietteet teoksen loppuratkaisusta kuin itselläni. Pääsääntöisesti tämä Kristiina Vuoren esikoinen on saanut hyvän vastaanoton, mutta tiivistämistä toivotaan. Tästä on hyvä jatkaa muiden Vuoren teosten pariin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...