keskiviikko 23. elokuuta 2017

Viveca Sten: Syvissä vesissä

Kesän alussa kävi niin, että ostin Elisa kirjan äänikirjana Viveca Stenin Sotilaiden salaisuudet teoksen. No, vasta myöhemmin tajusin että kyse onkin sarjasta. Samalla tavallahan kävi myös Håkan Nesserin Kokonaan toinen juttu teoksen kanssa. Täytyy siis olla tarkempi kun tekee kirjaostoksia!

Mutta tämä Sandhamn-sarja olikin hieman mutkikkaampi, en nimittäin meinannut löytää mistään listaa missä järjestyksessä kirjat ovat ilmestyneet. Olen tottunut että ainakin wikipedista asia selviää, mutta näin ei ollut tällä kertaa. No, sain tehdä hieman omaa salapoliisityötä että sain arvoituksen ratkaistua :) Tässä siis (ainakin itselleni) sarja oikeassa järjestyksessä:
Syvissä vesissä
Sisäpiirissä
Pinnan alla
Sotilaiden salaisuudet
Juhannusmurha
Ristiaallokossa
Vallan varjoissa

Syvissä vesissä aloittaa siis Sandhamniin sijoittuvan dekkarisarjan. Kuuntelin tämän ensimmäisen osan Elisa kirjan äänikirjana. Lukijana oli Jani Karvinen. Onneksi sain ostettua tämän kesän alennusmyynnistä ;)


Thomas Andreasson työskentelee Nackan poliisilaitoksella. Hän on entinen venepoliisi ja hänen kesäpaikkansa sijaitsee aivan Sandhamnin vieressä Harössä. Thomas erosi vaimostaan kun heidän vauvansa kuoli kätkytkuolemsn. Nora Lind on lakimies ja Thomaksen paras ystävä lapsuudesta saakka. Heidän perheensä kesämökki sijaitsee Sandhamnissa, ja Noralla on kaksi poikaa miehensä Henrikin (lääkäri) kanssa.

Tarina alkaa, kun rantaan ajautuu ruumis. Thomas päätyy tutkimaan asiaa, mutta juttu mutkistuu kun ensimmäisen uhrin sukulainen löytyy myös murhattuna Sandhamnista. Nora suorittaa tutkimuksia omalla tahollaan ja saa selville mielenkiintoisia asioita eräästä liikemiehestä. Lopulta mysteerit ratkevat (ei kovin suurin yllätyksin) ja tarinalle saadaan onnellinen loppu vaikka lopussa jännitystä riittääkin.

Sanoisin, että tämä oli hyvä perusdekkari, lähes sarjassa "kevyt kesälukeminen". Juoni oli paikoin ennalta-arvattava, mutta toisaalta tämä on kirjailijan esikoisteos. Jännitystä oli sopivasti ja olin iloinen että päähenkilöiden yksityselämään kurkistettiin. Itse asiassa Henrikistä tuli koko tarinan konna ja odotankin mielenkiinnolla kuinkta Noran avioliitossa oikein käy! Voisin lyödä vetoja, että Nora ja Henrik eroavat jossain vaiheessa sarjaa, Henrik on hyvin narsistinen henkilöhahmo.

Tämän ovat lukeneet myös Norkku, Alien sekä Anneli. Lisäksi löysin pari bloggausta missä oli kirjoitettu sarjan kolmesta ensimmäisestä teoksesta, mutta niitä en halunnut vielä lukea etten spoilaudu tulevista teoksista. Joten lukistalla seuraavaksi toinen Sandhamn dekkari!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...