tiistai 7. helmikuuta 2017

S. K. Tremayne: Jääkaksoset

Kiinnostuin tästä teoksesta jo viime vuoden puolella kansikuvan perusteella, mutta en kuitenkaan hankkinut tätä itselleni. Syynä on epäluuloisuuteni uusia kirjoja ja kirjailijoita kohtaan. Näin tämän kirjastossa muutama viikko sitten ja nappasin mukaan, sillä on hyvä voittaa epäluulonsa. Enkä pettynyt. Tämä oli suorastaan hyytävä!


Lontoolainen perhe tekee elämänmuutoksen ja muuttaa majakkasaarelle Skotlantiin. Syynä on perheen kaksostytöt joista toinen on kuollut vuosi sitten. Yllättäen elossa oleva Kristie kertookin äidilleen olevansa Lydia, kuollut tytär. Äidin pasmat sekoavat kaiken stressin keskellä, eikä isälläkään ole helppoa viskinjuonnin ohella. Kukaan ei tiedä kumpi tytöistä on oikeasti kuollut ja kumpi elossa, eikä kenenkään mieleen tule jutella elossa olevan tytön kanssa asiasta.

Tarinan juoni on todella hyvä, en voinut laskea kirjaa kädestäni ennen kuin viimeinenkin sivu oli luettu ja tarina saatu päätökseen. Muutamia epäuskottavuuksia tarinassa kyllä oli. Ihmettelin koko teoksen ajan äidin omituista käytöstä, mutta toisaalta siihen tuli selvyys teoksen lopussa. En tiedä kasvatetaanko Englannissa lapsia eritavalla kuin Suomessa, mutta esimerkiksi alkoholin käyttö ja lapsen eräänlainen hylkääminen aikuisten juodessa viiniä pistivät silmään. Lisäksi ihmettelin ettei äiti keskustellut ja jutellut tyttärensä kanssa vain sivuutti tämän kysymykset aina vaihtamalla puheenaihetta. Omituista ja ärsyttävää. Tarina ei kertonut jutteliko isä lapsensa kanssa vai ei.

Tilanne Skotlannissa kärjistyy kärjistymistään kun juoneen sekoittuu majakkasaaren kummitukset, äidin ja isän riitely sekä viimeinen mysrkyinen yö, mikä jälkeen kaikki ratkeaa. Tarinan loppu on hieno, ja olen tyytyväinen että langanpäät solmittiin vaikka toisaalta lukijalle jätettiin myös ajateltavaa. Vaikka suhtaudunkin joihinkin kirjan tapahtumiin nuivasti, voin silti sanoa että tämä oli hyvä lukukokemus pitkästä aikaa!

Tämä on luettu muun muassa näissä blogeissa: Lukutoukan kulttuuriblogi, Kulttuuri kukoistaa, Ullan Luetut kirjat, Järjellä ja tunteella, Kirsin book club sekä Rakkaudesta kirjoihin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...